Tasavallan presidentti Tarja Halosen avauspuheenvuoro Naisiin kohdistuva väkivalta Suomessa –seminaarissa 8.4.2008

Ihmisoikeudet koskevat meitä kaikkia – niin miehiä kuin naisiakin, mutta käytännössä ne eivät toteudu tasapuolisesti. Tiedämme, että naiset eri puolilla maailmaa ovat miehiä heikommassa asemassa. Tähän vaikuttavat muun muassa huonompi taloudellinen asema sekä perinteeseen ja kulttuuriin liittyvät tekijät, jotka vaikeuttavat naisten ja tyttöjen mahdollisuuksia saavuttaa oikeutensa.

Hyvin usein naiset joutuvat kokemaan myös erilaista väkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistäkin. Tämä naisen toiseus on ollut osaltaan aiheuttamassa naisiin kohdistuvan väkivallan vähättelyä. Kysymys on kuitenkin ihmisoikeusloukkauksista, joita tapahtuu kaikissa maissa. Näin on myös meillä Suomessa – maassa, jota pidetään monessa suhteessa sukupuolten välisen tasa-arvon mallimaana.

Naisiin kohdistuvan väkivallan olemassaolo ja määrä ei liene meille enää uutinen. Olemme tänä päivänä valmiimpia tunnustamaan ongelman olemassaolon kuin vielä joitakin vuosia tai vuosikymmeniä sitten, jolloin parisuhdeväkivalta miellettiin yksityisasiaksi. Vaikenemisen ja häpeän muuria on saatu osittain murrettua. Se on hyvä edistysaskel, mutta ei kuitenkaan vielä riittävä. Meidän tulee pyrkiä poistamaan väkivallan käyttö ihmisten välisten erimielisyyksien ratkaisemisessa ja antamaan tilalle paremmat keinot.

Suomi on väkivaltainen maa. Väkivaltakuolleisuus on maassamme korkea; tahallisia henkirikoksia tehdään Suomessa vuosittain asukasta kohden noin kaksinkertainen määrä Euroopan unionin jäsenmaiden keskiarvoon verrattuna. Sama koskee niin naisiin kuin miehiinkin kohdistuvista henkirikoksista. Naisten ja miesten kokema väkivalta on selkeästi sukupuolen mukaan jakautuvaa; miehet joutuvat väkivallan kohteeksi yleisimmin kadulla, naiset taas läheisissä henkilösuhteissa.

Naisiin kohdistuneen väkivallan yleisyys ei ole kyselytutkimusten mukaan juurikaan muuttunut maassamme runsaan kymmenen vuoden aikana. Merkillepantavaa on, että naiset kohtaavat väkivaltaa tai sen uhkaa kodin lisäksi nykyisin yhä useammin myös työpaikoilla - yleensä asiakkaan tai potilaan taholta. Väkivaltatilastoissa on huomattavissa myös toinen, paljonkin julkisuutta saanut trendi; naisetkin ovat alkaneet käyttää fyysistä väkivaltaa.

Parisuhdeväkivallan uhreiksi joutuvat - tai ehkä ainakin ilmoittavat nyt aiempaa useammin joutuvansa - myös miehet. Pääsääntö tilastojen mukaan on kuitenkin edelleen se, että naiset joutuvat parisuhdeväkivallan uhriksi monta kertaa miehiä useammin. Poliisin tietoon tulleista parisuhdeväkivaltatapauksista kohdistuu naisiin noin 90 prosenttia ja noin 80 prosenttia väkivallan seurauksena kuolleista on naisia.

* * *

Väkivalta ei ole yksityisasia silloinkaan, kun se tapahtuu läheisten ihmisten kesken ja usein vieläpä kodin seinien sisäpuolella. Väkivallalle ei ole myöskään helppoja selityksiä; naisiin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa ilmenee kaikissa sosiaaliryhmissä ja erityisesti sitä kokevat nuoret naiset, mutta mikään ikäryhmä ei ole väkivallalta automaattisesti suojassa.

Signaalit - vaikkakin heikot - naisten käytöksen muuttumisessa ovat huolestuttavia. Tämä saa ainakin minut päättelemään, ettei biologinen sukupuoli sinänsä - miestenkään ollessa kyse - predestinoi väkivallan käyttöön. Sen sijaan sukupuoleen liittyvät opitut roolimallit saattavat sallia tai kieltää väkivallan käyttöä. Tämä meidän tietysti pitää ottaa huomioon pyrkiessämme kitkemään pois ihmisen väkivaltaista käyttäytymistä. Vihastuminen on luonnollista, mutta sen ilmenemismalli käytöksessä on opittua. Väkivalta on aina rikos, ja meidän on selkeästi otettava kantaa väkivallan käyttämistä vastaan.

Väkivalta haavoittaa aina, mutta erityisen syvästi silloin, kun tekijä on uhrille läheinen; puoliso tai muu rakas ihminen. Lapsiperheessä parisuhdeväkivallan uhreja on lisäksi useampia; siitä kärsivät myös lapset, vaikkei fyysinen väkivalta heihin kohdistuisikaan. Lisäksi lasten pahoinpitely on tutkimusten mukaan lisääntynyt. On myös vaarana, että väkivaltainen käyttäytymismalli ristiriitojen ratkaisussa siirtyy vanhemmilta lapsille.

Parisuhdeväkivallassa on kyse pikemminkin prosessista kuin pelkästään yksittäisistä tapahtumista; toistuvista lyönneistä, uhkailuista tai muista teoista, jotka ylläpitävät pelon ilmapiiriä. Yhteiset asiat kuten koti ja lapset vaikeuttavat ja hidastavat väkivaltaisesta suhteesta luopumista. Nainen saattaa vaieta suojellakseen väkivaltaista puolisoaan ja perheen mainetta. Ympäristökään ei välttämättä osaa rohkaista ongelman esiintuomista. Uhri saattaa myös tuntea häpeää ja syyllisyyttä, jotka estävät avun pyytämisen.

Väkivalta on suuri terveysongelma. Sen inhimilliset sekä taloudelliset kustannukset ovat valtavat. Suomessa kustannukset ovat tutkimusten mukaan arviolta 91 miljoonaa euroa vuodessa. Kustannukset ovat sitä suuremmat, mitä vakavammasta väkivallasta on kyse. Tämän vuoksi uhrin auttaminen ja väkivallan uusiutumisen ehkäiseminen säästää sekä rahaa, kipua että kyyneliä.

* * *

Euroopan neuvosto on ottanut sydämen asiakseen kampanjoida naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Suomi on ollut tässä aloitteen tekijänä vuonna 2005 ja olemme olleet koko ajan asiassa mukana. Kampanjan tavoitteena on herättää eri maiden hallitukset, parlamentit ja alueelliset päättäjät toimimaan naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi. On tärkeää nähdä sukupuolisen väkivallan olemassaolo ja löytää tehokkaat keinot sen poistamiseen ja ennalta ehkäisemiseen. Uhrien rohkaisu ja auttaminen, tekijöiden saattaminen vastuuseen sekä yleensä asenteiden muuttaminen niin, ettemme hyväksy väkivaltaa ihmisten välisten erimielisyyksien ratkaisussa, ovat tässä avainasemassa.

Euroopan neuvoston kampanja päättyy ensi kesäkuussa, mutta työ tietysti jatkuu tämän jälkeenkin. Euroopan neuvostossa pohditaan lainsäädännöllisiä keinoja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu ja Euroopan neuvoston Task Force to Combat Violence Against Women ovat ottaneet kantaa sitovan yleissopimuksen laatimiseksi naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi. Task Forcen viime viikolla antaman kannanoton mukaan yleissopimuksen tulisi olla laillisesti sitova ihmisoikeussopimus naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, ei siis pelkästään perheväkivaltaa vastaan.

Entä sitten Suomi? Meillä todella on kaikki syyt olla jatkossakin mukana. Suomi on sitoutunut vähentämään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa myös allekirjoittamalla YK:n CEDAW –sopimuksen eli sopimuksen kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamisesta. Kansainvälisissä sopimuksissa on esitetty yhtenä valtion toimenpiteenä kansallista toimintaohjelmaa naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi. Myös Suomeen tarvittaisiin tällainen toimintaohjelma, johon koottaisiin konkreettiset mutta hajallaan olevat toimenpiteet väkivallan ehkäisemiseksi.

Suomessa tehtiin 1990-luvun loppupuolella lainsäädäntöön muutoksia, joiden avulla pyrittiin vaikuttamaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Muutamissa Euroopan neuvoston jäsenvaltioissa on rangaistussäännöksiä, joilla suojataan toistuvan ja alistavan väkivallan uhreiksi joutuvia naisia. Suomessakin on pohdittu lainsäädännön uudistamista näiltä osin. Tietojeni mukaan seminaarin ohjelmassa on tästä myöhemmin perusteellisempia puheenvuoroja.

* * *

Suomessa on juuri käynnistynyt Väestöliiton Kotirauhaa -kampanja, joka pyrkii vaikuttamaan ihmisten asenteisiin niin, että parisuhdeväkivaltaan puuttuminen ja ehkäisy nähtäisiin jokaisen kanssaihmisen asiana. Väkivallan kierteessä olevan uhrin ja - tietysti myös tekijän - on vaikea nähdä ongelma selkeästi ja jaksaa hakea apua. On pyrittävä luomaan ilmapiiri, jossa uhrit uskaltavat puhua syyllistämättä itseään tai häpeämättä tilannettaan.

Väkivaltaa käyttävät ihmiset on saatava vastuuseen teoistaan, mutta heitä on myös tuettava ja ohjattava väkivallattomaan käyttäytymiseen. Toivon, että teillä on mahdollisuus seminaarin aikana perehtyä ja vaihtaa tietoja erilaisista menetelmistä parisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi.

* * *

Naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan vähentäminen on meidän kaikkien asia. Toivon menestystä sekä tälle seminaarille että käynnissä oleville kampanjoille.