Pentti Arajärven puhe Lihastautiliiton vuosikokouksessa Vantaalla 28.10.2000 Perusturvan toteutuminen taloudellisen kasvun Suomessa

Arvoisat kuulijat


Perusturva on mielenkiintoinen käsite. Jos ajattelemme, mikä luo ihmiselle turvallisuutta, tulevat väistämättä mieleen työ, asunto, sosiaaliturva ja katuturvallisuus. Palkansaajan kannalta perusturvaa on työsuhteen turvallisuus, terveelliset ja turvalliset työolot ja mahdollisuus vaikuttaa työhönsä. Työn vastapainona tarvitsemme lepoa ja virkistystä.

Asunnon ja asumisen suhteen turvallisuuden peruselementit ovat suurin piirtein samat kuin työnteonkin suhteen. Asumisen pysyvyys, kohtuuhintaisuus ja tieto turvasta mielivaltaa vastaan ovat sangen keskeisiä elementtejä.

Hyvään sosiaaliturvaan kuuluvat paitsi toimeentuloa turvaavat etuudet myös palvelut, jotka monessa tapauksessa täydentävät ja jopa korvaavat toimeentuloa. Emme voi väheksyä esimerkiksi kouluruokailun merkitystä lapsiperheiden toimeentulolle. Toisaalta palveluilla luodaan edellytyksiä työntekoon, joista tässä suhteessa selvimpiä ovat lastenhoitopalvelut ja monet ehkäisevät terveyspalvelut. Terveyspalvelut myös sinänsä luovat turvallisuutta ja hyvinvointia.

Lapsille, ja ammattien muuttuessa yhä enemmän ja useammin myös aikuisille, on koulutuspalveluilla erittäin suuri merkitys. Koulutus on ollut merkittävässä osassa sitä prosessia, jolla olemme päätyneet yhdeksi maailman vauraimmista kansakunnista. Koulutus on tulevaisuuden perusturvallisuutta. Tieteellä, tutkimuksella ja tuotekehityksellä luodaan taloudellisen toiminnan edellytyksiä ja kehitetään yhteiskuntaa. Tarvitsemme uusia tieteellisiä innovaatioita ja elinkeinoelämän investointeja. Näin voidaan turvata kansakuntamme menestys globaalissa kilpailussa.

Monet yhteisölliset tekijät, kuten rauha ja puhdas ympäristö, luovat osaltaan turvallisuutta. Näihin yhteisöllisiin perusoikeuksiin luen myös erilaiset ryhmien oikeudet. Demokratia ei ole vain enemmistön valtaa, vaan siihen kuuluvat aina vähemmistöjen oikeudet. Demokratiaan kuuluvat tietysti vapausoikeudet, kuten sanan- , kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, omaisuuden suoja, kielelliset oikeudet, uskonnon ja vakaumuksen vapaus sekä poliittiset oikeudet. 1990-luvulla saimme nähdä monia kansakuntia, jotka janosivat oikeutta äänestää ja joissa ei ollut kysymyskään siitä, että äänestämättä jättäminen olisi vaihtoehto, protesti tai että välinpitämättömyys olisi niin suurta, ettei äänestämistä arvostettaisi. Ehkä tätäkin oikeutta osataan arvostaa vasta kun se menetetään.

Mainitsin katuturvallisuuden yhtenä perusturvan osana. Se sisältyy osittain osana ja osittain rinnakkaiskäsitteenä laajempaan käsitteeseen oikeusturva. Meidän tulee voida olla varmoja siitä, että asiamme tulevat viranomaisessa asianmukaisesti käsitellyksi ja että, niin kuin vanha sanonta kuuluu, "ketään ei laillisessa oikeudessaan sorreta". Samalla kuitenkin katuturvallisuuden lisäämisessä kaiken poliisin, erilaisen valvonnan ja muun lisäksi vähintään yhtä tehokkaana keinona näen sosiaalisten ja taloudellisten oikeuksien toteuttamisen ja ihmisten varmuuden huomispäivästä. Silloin tämäkin päivä voi olla paljon rauhallisempi.

Hyvät kuulijat

Olen määritellyt perusturvan lähes kaiken hyvän kattavaksi. Seuraava kysymys tämän jälkeen onkin, miten se on toteutettavissa. Hyvinvointia voi olla olemassa vain, jos se kyetään rahoittamaan. Rahoitus edellyttää tuotannollista toimintaa, yrittäjyyttä ja palkkatyötä. Työllä ja siitä maksetuilla veroilla ja maksuilla voimme rahoittaa yhteiskuntamme.

Taloudellisesti meillä menee ilmeisesti paremmin kuin koskaan. Tärkein julkista valtaa rasittava tekijä on valtion raskas velkaantuminen. Se syö korkomenoina valtavasti sitä liikkumavaraa, jota meillä muutoin voisi olla. Valtion velan korot ovat budjetin neljänneksi suurin menoerä.

Väestö ikääntyy. Se merkitsee kasvavia sosiaalimenoja eläkkeinä ja myös terveydenhuollon menojen merkittävää lisääntymistä. Terveydenhuollon menothan kasvavat varsin selvästi 75 ikävuoden jälkeen ja väestöstämme huomattavasti suurempi osa tulee ylittämään tämän iän. Tästä syystä työttömyys on edelleen yksi keskeisiä ongelmia. Meidän on kiireesti saatava työttömyys alenemaan ja työllisyysaste nousemaan jatkamalla nykyistä hyvää kehitystä. Jokainen työllistynyt merkitsee yhtä vähemmän sosiaaliturvan käyttäjiä ja yhtä enemmän sosiaaliturvan maksajia.

Myös Euroopan unionilla on vaikutuksensa hyvinvointimme rahoittamiseen. EU on eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden liitto, eikä EU sinänsä aseta sosiaaliturvallemme tai muulle hyvinvoinnillemme esteitä. Paremminkin EU:n tavoitteena on parantaa jäsenmaittensa asukkaiden hyvinvointia. Mutta EU aiheuttaa paineita varsinkin välilliselle verotukselle. Eräistä veromuodoista olemme jo luopuneet, alkoholiveroon kohdistuu melkoinen paine ja arvonlisäverotasomme on Ruotsin ja Tanskan jälkeen EU:n korkein. On vaikea sanoa, millä aikavälillä ja miten voimakkaasti paineet heijastuvat Suomeen, mutta oma vaikutuksensa niillä joka tapauksessa on.

Talous- ja rahaliitto, jonka jokainen runsaan vuoden päästä havaitsee euron saapumisena, asettaa meille julkista velkaa, julkisen talouden vajetta, korkotasoa ja inflaatiota koskevat vaatimukset. Taloutemme on sovitettava näiden mukaiseksi. Toistaiseksi ne ovat merkinneet meille etua ja olleet yhtenä tekijänä taloutemme hyvässä kasvussa. Meidän on kuitenkin otettava huomioon, että nämä tekijät saattavat myös vaatia julkisen vallan säästötoimenpiteitä, jolloin yhtenä säästämisen kohteena voi olla sosiaaliturva. Sinänsähän sen paremmin hyvinä kuin huonoina aikoina ei ole mitään ennalta määrättyä tai optimaalista lukua, joka taloudestamme tulee sosiaaliturvaan käyttää. Se on aina poliittinen valinta.

Edellä sanotulla en ole myöskään halunnut mitenkään maalta mustia pilviä taivaan rannalle sosiaaliturvamme kannalta. Olen vain halunnut, että pidämme selkeästi mielessä, että mikään ei ole annettua, vaikka nyt tilanne näyttääkin varsin kohtuulliselta ja hyvältä.

Hyvät kuulijat

Hyvä tilanne ja hyvin tehty työ ei tarkoita sitä, etteikö olisi myös parantamisen varaa. Jos saamme saman lopputuloksen pienemmällä rahalla, voimme olla varsin tyytyväisiä ja käyttää varat järjestelmän muuhun kehittämiseen. Kun nyt olen yhden vammaisjärjestön tilaisuudessa haluan hieman pohdiskella sitäkin, mitä mahdollisesti voisi olla tehtävissä paremmin järjestökentässä, joka sinänsä nykyisin toimii ja tuottaa palveluja arvokkaalla tavalla.

Raha-automaattiyhdistys rahoittaa satoja yleishyödyllisiä yhdistyksiä ja luultavasti tuhansia projekteja. Ne helpottavat vammaisten tai kroonisesti sairaiden henkilöiden elämisen edellytyksiä. Tämän kansalaisyhteiskuntaan nojaavan kolmannen sektorin liikevaihto on yli 6 miljardia markkaa ja noin 18 000 henkilöä työllistyy tätä kautta. Näistä henkilöistä huomattava osa työskentelee erilaisessa hoivatyössä, kuntoutuslaitoksissa ja muissa välittömästi vammaisia ja sairaita palvelevissa tehtävissä. Osa luo edellytyksiä kolmannen sektorin toiminnalle järjestöissä ja niiden alueellisessa kentässä.

Jollakin aikavälillä on aivan väistämätöntä, että rahan käyttöä ja taloutta on tehostettava. Se voi ja saa tapahtua vain sellaisella tavalla, joka merkitsee vammaisten kannalta palvelujen tai muun heidän elämäänsä helpottavan toiminnan vahvistumista. Haluan nostaa esille ne mahdollisuudet, joita järjestöjen yhteistoiminta niin keskustasolla kuin alueellisesti tarjoaa, kunhan voidaan uskoa, että kaikki toimivat yhteisen hyvän puolesta. Tällä en tarkoita mitään yksittäistä järjestöä tai toimintamuotoa, olen vain realisti ja tarpeeksi järjestötoiminnassa liikkunut, että tiedän epäluulojen herkästi syntyvän.

Tavoitteena tulee olla järjestelmä, josta kaikki voivat hyötyä voimavarojen kokoamisen kautta. Yhteistyö voi olla esimerkiksi alueittaista tai aloittaista ja se voidaan toteuttaa verkostoina tai yhteisinä toimitiloina, joista syntyy suhteellista hyötyä, tai yhteisinä varsinaista toimintaa palvelevina toimintoina. Tarvitseeko viisi järjestöä kopiokoneen vai riittääkö yksi kopiokone viidelle? Suuren luokan esimerkkinä voin mainita vaikkapa Kaupunkiliiton rakennuttaman Kaupunkien talon, josta sittemmin on tullut Kuntatalo. Kolme kuntien keskusjärjestöä ja lukuisa joukko muita kunnallisia järjestöjä toimii nyt yhtenä järjestönä samassa rakennuksessa ja varmasti kaikkien kannalta paremmin ja tehokkaammin. Vammaisjärjestöjen puolella on käsittääkseni tapahtunut samantapaista esimerkiksi ns. Haagan valkoisen talon kohdalla. Paikantamalla järjestöt ja alat ja alueet, joiden intressit ja työskentelytavat ovat identtiset tai selvästi samantapaiset, voidaan tällaisen toiminnan alkuun päästä.

Hyötyä saataisiin varmasti myös, kun samalla syntyisi voimakkaampi ja tehokkaampi vaikuttamisen kanava valtioon, kuntiin ja kuntayhtymiin. Esimerkiksi kuntien sosiaalitoimistojen seuranta vammaispalvelulain toteuttamisessa varmaan tehostuisi ja sairaanhoitopiireihin voitaisiin vaikuttaa yhteistoiminnassa aivan toisella tavalla. Vapaaehtoisten työntekijöiden harteilla olevat ammatillista osaamista vaativat seikat voisivat perustelluissa tapauksissa siirtyä ammattilaisille.

Alueellisesti tasa-arvo ja yhdenvertaisuus paranisivat varmaankin vammaisten kannalta maan eri osissa. Myös tiedotustoiminta ja etujärjestötoiminta tehostuisivat. Toiselta järjestöltä oppiminen esimerkiksi asioiden ajamisessa, kuntoutuksen organisoinnissa tai muussa vastaavassa tehostuisi. Saattaisipa tehokkaalla yhteistoiminnalla olla merkitystä tutkimustyöllekin. Kun eri järjestöillä on eittämättä omat erityiset intressinsä, voitaisiin järjestöissä keskittyä erityisesti näihin sanoisinko diagnoosikohtaisiin ongelmiin, kun muu toiminta voisi hoitua keskitetymmin.

Hyvät kuulijat

Olen uskaltautunut kentälle, joka ei oikeastaan minulle kuulu. Aivan tarkkaan ottaen minua ei pyydetty tästä edes puhumaan.

Torjun jo nyt sen kritiikin, että ehdotukseni toteutuksella voisi olla sellaisia vaikutuksia, että yhteiskunta vetäytyisi vastuusta järjestöjen taakse. Tällaisesta ei ole eikä saa olla kysymys. Terveydenhuollon, sosiaalitoimen tai mistä hyvänsä edellä perusturvallisuudeksi määrittelemästäni tehtävästä on perimmäinen vastuu yhteiskunnalla. Järjestöt voivat täydentää, osoittaa epäkohtia, paikata aukkoja ja toimia ennen kaikkea panostus- ja etujärjestönä. Vaikka meillä on kunnalliset palokunnat on meillä VPK:tkin.

Uskon, että keskustelun, järjestöjen vapaaehtoisen ja ennakkoluulottoman yhteistyön etsimisen ja hyötyjen ja haittojen analysoinnin kautta voimme edetä tilanteeseen, joka koituu vammaisten ja pitkäaikaissairaiden eduksi tehostamalla toimintaa ja antamalla mahdollisuuksia käyttää voimavaroja myös uusiin suuntiin ja uusille alueille.