Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Suomen Punaisen Ristin 130-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingin yliopistolla 7.5.2007

(muutosvarauksin)

Punaisen Ristin syntysanat lähtivät jokaisen ihmisen arvokkuudesta, jota oli suojeltava hänen poliittisista, kulttuurista tai etnisistä ominaisuuksista riippumatta. Punaisen Ristin kunnioittaminen sotatilanteissa ja muissa konflikteissa oli omalla tavallaan tärkeä askel kansainväliseen ihmisoikeuspolitiikkaan. On surullista nähdä, että eräissä suhteissa olemme taantuneet viimeisten parin vuosikymmenen aikana taas tästä perusajatuksesta. Syyt tähän ovat moninaiset.

Kriiseistä ihmisten mielissä on tullut arkipäivää. Kansainvälinen tiedonvälitys tuo olohuoneisiimme kaukaisimmatkin tapahtumat lähes reaaliajassa. Aluksi se herättää meidät ja saattaa myös herättää meissä halun auttaa. Toistuessaan nämä tapahtumat turruttavat monen mielen. Tämä on erityisen haastavaa avustusjärjestöille, koska nopeutuneenkin avun toimittaminen on paljon tätä hitaampi prosessi.

Myös kriisien määrä ja luonne on muuttunut. Yhä useammat ihmiset joutuvat kärsimään humanitaarisista kriiseistä. Vaikka väkivaltaisten konfliktien määrä maailmassa on laskenut, niistä on tullut entistä monimutkaisempia ja moniulotteisempia ja ne kohdistuvat ratkaisevasti enemmän siviilihenkilöihin.

Suurin osa konflikteista on valtioiden sisäisiä. Taistelevia osapuolia voi olla useita. Valtioiden sisäisissä konflikteissa siviiliväestöstä tulee usein sotatoimien pääasiallinen kohde. Tarkoituksena onkin levittää heihin pelkoa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, kuten raiskauksia, käytetään yhä enemmän systemaattisen sodankäynnin keinona. Myös lapsisotilaiden käyttö konflikteissa on yleistynyt.

Luonnonkatastrofeista kärsii vuosittain noin 250 miljoonaa ihmistä. Nimitys luonnonkatastrofi on tietysti vain osa totuutta. Ilmastonmuutos, kaupungistuminen, metsävarojen kestämätön käyttö ja maailman väestömäärän kasvu sekä muu ihmisen toiminta ovat lisänneet tätä alttiutta. Syntyy noidankehä: Köyhyys ja ympäristöongelmat lisäävät katastrofialttiutta ja konfliktien syntyä. Ne vuorostaan hidastavat ja estävät kestävää kehitystä.

Tulevaisuuden uhkakuvana on edelleen, että globaalissa ilmastomuutoksessa maailman kaikkein köyhimmät alueet tulevat kärsimään eniten tulvista, rajuista myrskyistä ja kuivuudesta. Ongelmia lisäävät myös pandemiat ja tarttuvat taudit. HIV/AIDS –pandemian vuoksi ihmiset erityisesti Saharan eteläisessä Afrikassa ovat entistä haavoittuvampia katastrofien vaikutuksille.

Me emme ole olleet toimettomia. Valtioiden ja humanitaaristen avustusjärjestöjen antaman avun määrä on yli kaksinkertaistunut 1990-luvun alusta. Tästä huolimatta annettu apu ei pysty vastaamaan kattavasti kasvaneeseen tarpeeseen. Tämän vuoksi kansainväliset avunantajat joutuneet arvioimaan uudelleen oman avustustoimintansa periaatteita sen lisäksi että toimintaa pyritään koko ajan tehostamaan.

Vuonna 2005 Suomen antama humanitaarinen apu evaluoitiin. Suomen tuen arvioitiin olleen joustavasti keskitettyä ja tuloksellista nimenomaan siksi, että maamme on keskittänyt apunsa sekä YK-järjestöille että muille kyvykkäille järjestöille kuten Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeelle.

Suomen uusi humanitaarisen avun linjaus on rakennettu tämän evaluaation pohjalle. Perusajatuksena on humanitaarisen avun ihmisoikeusperusteisuus. Hädänalaisten ihmisten tarpeet on nähtävä heidän oikeuksinaan, joihin kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus vastata. Avustustoiminnan tulee edistää ihmisoikeussopimuksiin kirjattuja oikeuksia: oikeutta ruokaan, puhtaaseen veteen ja riittävään suojaan sekä tuettava syrjimättömyyttä ja tasa-arvoa. Uudessa linjauksessa pidetään tärkeänä myös avustettavien ihmisten omaa osallistumista avustustoiminnan eri vaiheisiin ja avunantajan vastuuta tekemistään päätöksistä.

Suomen humanitaarisen avun toinen tärkeä periaate on jatkuvuus: avun tulee jatkua keskeytyksettä jälleenrakennukseen ja yleiseen kehityspolitiikkaan asti. Sen tulee siis nivoa yhteen lyhyen ja pitkän aikavälin avustustoimet. Tämä edellyttää pitkäjänteistä humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön muotojen yhteensovittamista, jotta siirtymävaihe olisi mahdollisimman saumaton.

Uudessa linjauksessa Suomi sitoutuu yhdessä muiden OECD-maiden kanssa noudattamaan hyvän humanitaarisen avunannon periaatteita. Tällä vahvistetaan yleensä monenkeskistä yhteistyön toimivuutta ja erityisesti YK-järjestelmän keskeistä roolia.

Humanitaaristen järjestöjen vaikein haaste on luonnollisesti epävakaa toimintaympäristö. Konfliktien yhteydessä humanitaarinen toiminta on valitettavasti muuttunut todella vaaralliseksi. Humanitaarista oikeutta loukataan yleisesti ja humanitaarisia järjestöjä kohtaan hyökätään yhä useammin. Joissakin tilanteissa avun turvallinen perille vieminen on käynyt mahdottomaksi ilman sotilaiden tukea. Tämä puolestaan aiheuttaa uusia ongelmia. Avustustyöntekijöitä vastaan on hyökätty, kun paikalliset taistelijat eivät ole kyenneet tai halunneet nähdä eroa sotilaallisten ja humanitaaristen toimijoiden välillä.

Tässä meillä on kansainväliselle yhteisölle erittäin tärkeä ja vaativa haaste. Puolueettoman ja riippumattoman avustustyön toimintaedellytykset on pystyttävä takaamaan. Asia on myös toisinpäin: avun riippumattomuus ja humanitaarisen tilan säilyttäminen puolueettomana ovat perusedellytyksiä avustustyöntekijöiden turvallisuudelle.

Suomi lähtee siitä, että kansainvälinen humanitaarinen työ ja sotilaallinen pakotepolitiikka on pidettävä erillään toisistaan. Ohjenuorana toimivat vuonna 2006 uudistetut Oslon suuntaviivat. Mikäli avun perillemenoa ja avustustyöntekijöiden turvallisuutta ei voida varmistaa kuin sotilaallisin keinoin, on sotilasvoiman rajoitettu käyttö tämän mukaan hyväksyttävää. Sotilaallisen toiminnan tulee tällöinkin yksinomaan tukea avun perille menoa. Sen vuoksi humanitaarisilla toimijoilla tulee aina olla johtava rooli humanitaarisessa avustustyössä. Päätöksen sotilastoimijoiden avun käyttämiseen tulee perustua humanitaaristen organisaatioiden määrittelemään tarpeeseen eikä käytettävissä olevien voimavarojen tarjontaan. Selkeä periaate, mutta vaikeaa käytännössä!

Joulukuussa 2005 Euroopan unioni hyväksyi kansainvälisen humanitaarisen oikeuden uudet suuntaviivat. Kyse oli Suomen aktiivisesti ajamasta hankkeesta, jolla kansainvälistä humanitaarista oikeutta pyritään valtavirtaistamaan EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Suuntaviivojen avulla pyritään lisäämään tietoa sodan oikeussäännöistä ja puuttumaan humanitaarisen oikeuden rikkomuksiin johdonmukaisesti.

Kansainvälinen humanitaarinen oikeus oli yksi painopistealueista myös menneellä Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella. Keskeisenä teemana oli humanitaaristen standardien ja ihmisoikeuksien huomioon ottaminen terrorismin vastaisessa toiminnassa. Aiheet olivat esillä sekä EU:n työryhmissä että dialogissa kolmansien maiden kanssa. EU:n näkemyksen mukaan ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattaminen on oltava lähtökohta myös kaikessa terrorismin vastaisessa toiminnassa.

* * *

Suomen Punainen Risti on todellinen monialaosaaja. Sillä on laaja paikallisverkosto ja noin 50 000 aktiivisesti toiminnassa mukana olevaa vapaaehtoista. SPR:n ensiapuryhmä- ja ystävätoiminta ovat tuoneet turvallisuutta myös suomalaiseen yhteiskuntaan. Ne 10 000 ihmistä, jotka säännöllisesti vierailevat yksinäisten vanhusten, vankien ja vammaisten luona, ovat ystäviä sanan täydessä merkityksessä.

Suomalaiset haluavat auttaa. Punainen Risti on vuosikymmenten ajan tarjonnut luotettavan kanavan humanitaariseen työhön. Se on tehnyt sen lisäksi tehokkaasti ja laadukkaasti. SPR:n kansainvälisen avun reservi kuuluu parhaiten koulutettuihin ja tehokkaimpiin kansainvälisen liikkeen piirissä. Etenkin sen kenttäsairaalat ja muut lääkinnälliseen apuun liittyvät valmiudet ovat useimmiten ensimmäisenä paikalla.

Punaisen Ristin työ on tehokasta, nopeaa, avointa ja vastuullista. Järjestö on juuri kansallisten yhdistystensä kautta monissa maissa valmiiksi läsnä paikallisyhteisöissä. Siksi Punaisella Ristillä on huomattava tietämys paikallisolosuhteista, kokemusta avustettavasta kohdemaasta ja valmiit toimintakanavat ja verkostot. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liike on tehnyt merkittävää työtä myös edistämällä kansainvälisen avustustyön normeja ja standardeja.

Suomen Punaisen Ristin työn ja auttajan rooli on vuosikymmenien aikana muuttunut. Monet sellaiset hankkeet ja palvelut, joita aiemmin hoidettiin järjestöjen ja vapaaehtoisten voimin, ovat siirtyneet osaksi hyvinvointiyhteiskuntamme toimintoja ja peruspalveluja.

Nykyään kunnat ja valtio hoitavat onnettomuus- ja katastrofitilanteissa ihmisten pelastamisen. Tämä pelastustoiminnan kehittyminen on luonnollisesti erinomainen asia. Silti meidän yksityistenkin ihmisten toimintaa tarvitaan. Uskon, että tulevaisuudessa Punaisen Ristin tärkeys omia viranomaisiammekin avustavana puolueettomana organisaationa sekä kotimaassa että ulkomailla korostuu entisestään.

Esitän lämpimät onnitteluni 130 vuotta täyttävälle Suomen Punaiselle Ristille. Kiitos tärkeästä työstänne inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Menestystä työllenne myös jatkossa!