Tasavallan presidentti Tarja Halosen tervehdyssanat Kaunialan sotavammasairaalan 60-vuotisjuhlassa 29.10.2006

(muutosvarauksin)

Me suomalaiset olemme jo vähitellen valmistautumassa viettämään Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlavuotta. Ei siis oikeastaan ole mikään ihme, että erilaisia merkkitapahtumia on jo nyt tämän tästä. Kansakunnan synty ei tapahdu hetkessä, vaan sitä edeltävät monenlaiset kansallista identiteettiä muovaavat tapahtumat. Oma itsenäisyytemme syntyi, autonomian ajan lopun sortovuodetkin huomioon ottaen, suhteellisen helpolla moniin muihin maihin verrattuna.

Sen sijaan itsenäisyytemme alkuvuosikymmenet olivat todella kovat. Sisällissota raskaine kokemuksineen oli tuskin takana, kun Suomi joutui ensin talvisodan, sitten jatkosodan ja Lapin sodan pyörteisiin. Näinä aikoina eläneille ihmisille tuli kannettavaksi äärettömän suuri taakka. Yhteisin ponnisteluin ja mittaamattomin inhimillisin uhrauksin he pystyivät torjumaan itsenäisyyteemme ja demokraattiseen järjestelmäämme kohdistuneet hyökkäykset.

Rauhan tultua alkoi jälleenrakennus ja maa toipui koettelemuksistaan. Sodan pitkät, tummat varjot haihtuivat. Uutteran työn tuloksena syntyi nykyinen Suomi. Osalle kansalaisistamme sota jäi osaksi heidän jokapäiväistä elämäänsä. Kaiken kaikkiaan viime sodissamme vammautui noin 200 000, joista pysyvän vamman sai noin 94 000. Sodistamme on yli kuusikymmentä vuotta, mutta edelleenkin keskuudessamme elää yli 10 000 sotainvalidia.

Sotaveteraanit ja heidän järjestönsä ovat näyttäneet esimerkillään sen, että sodanaikainen tunnuslause ” Kaveria ei jätetä” kantoi myös rauhan maailmassa. Tänään 60-vuotisjuhliaan viettävä Sotainvalidien Veljesliiton perustama Kaunialan sotavammasairaala on osoitus tämän yhteishengen ja lähimmäisestä huolehtimisen hengestä.

Sotainvalidien huolto on ollut suurelta osaltaan heidän omissa käsissään. Sotainvalidit eivät jääneet toisten antaman huomion varaan, vaan perustivat jo talvisodan jälkeen oman etu-, huolto- ja veljesjärjestönsä Sotainvalidien Veljesliiton. Yhdistys ajoi määrätietoisesti asiaansa. Se olikin tarpeen sillä valtion kassa oli jatkosodan päättyessä typötyhjä.

Kaunialasta muodostui nopeasti sotainvalidien hoidon vertauskuva ja kansallinen instituutio. Sen toiminta osoittaa konkreettisesti Suomen kansan tahdon hoitaa asiansa itsenäisesti, omaehtoisesti ja yhteisvastuullisesti. Sotainvalidit ja Kauniala heidän hoitolaitoksenaan muistuttaa meitä kaikesta siitä, mistä saamme kiittää koko sotiemme sukupolvea.

Tänä päivänä Kaunialassa hoidetaan sotainvalidien lisäksi myös heidän puolisoitaan ja leskiään sekä sotaveteraaneja. Kauniala siirtyy tulevaisuudessa Vantaan kaupungin vanhustenhuollon yksiköksi. Siitä tulee siten osa Suomen julkista terveydenhuoltoa. On tärkeää, että Kauniala säilyy edelleen sotiemme sukupolven omana ja erityisenä hoitolaitoksena ja hoito jatkuu nykyisellä korkealla tasollaan.

Kauniala osoittaa, mihin me suomalaiset olemme yhdessä pystyneet vaikeina aikoina. Meidän nuorempien sukupolvien tehtävänä on nyt huolehtia siitä, ettei yhteisvastuun periaate unohdu. Se on henkinen perintö, joka on tarpeen tulevillekin sukupolville.

Haluan näillä sanoilla osoittaa kunnioitukseni ja kiitokseni sotiemme veteraaneille. Toivotan teille ja läheisillenne sekä Kaunialan sotavammasairaalle ja sen henkilökunnalle mitä parhainta jatkoa.