Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Sata-Häme Soi -päätösjuhlassa 3.7.2005 Ikaalisissa

Hyvät suomalaisen kesän ja kulttuurin ystävät,

Yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa talous on noussut tähtirooliin. Rahalla on toki aina ollut roolinsa, mutta nykyisin päätöksiä perustellaan pääsääntöisesti talouden argumentein: asialla on merkitystä vain, jos ne tuovat resursseja talouden areenalla toimimiseen.

Myös kulttuurin puolustajat ovat usein joutuneet perustelemaan esityksiään välinerationaalisin argumentein: että kulttuurilla on merkittäviä positiivisia vaikutuksia hyvinvoinnin muilla ulottuvuuksilla.

Lukuisissa tutkimuksissa on selvitetty kulttuurin yhteyksiä taloudellisiin aktiviteetteihin, kulttuurin kerrannaisvaikutuksia paikallisyhteisössä sekä kulttuurin ja taloudellisen kasvun yhteyksiä. Ne on toistuvasti todettu positiivisiksi. Olen itsekin puhunut paljon tieteen ja taiteen liitosta ja luovasta taloudesta.

Kulttuuri ei ole pelkkä renki vaan isäntä itsekin. Kulttuuria ei pidä ymmärtää vain "taloudellisena" pääomana, vaan kulttuuripääoma on itsearvoisesti tärkeä. Kulttuurilla on paljon yhteiskunnallista merkitystä, joka liittyy luovuuteen, elämänlaatuun, identiteettiin ja esteettisyyteen. Kulttuuri kertoo siitä, mistä ihminen on kotoisin, hänen omimmasta olemuksestaan. Kulttuuri on mielen koti.

Kun puhutaan Euroopasta ja eurooppalaisuudesta, nousee kulttuuri vääjäämättömästi esille. Ranskalainen historioitsija Braudel on todennut, että ei ole kuin yksi vakuuttava tapa ylistää Eurooppaa: puhua sen kulttuurista ja sivilisaatiosta.

Kun puhutaan sivilisaatiosta, puhutaan tietenkin paljon laajemmasta asiasta kuin taiteesta, kulttuuriperinnön vaalimisesta ja kulttuuripalveluista. Tiedon, koulutuksen ja tutkimuksen merkitys kehitykselle on jo selviö.

Yhtä selvää kuitenkin on, että ne eivät kata koko sivilisaation aluetta. Luova kulttuuri ja sen hedelmistä nauttiminen on yhtä tärkeää kuin luova tiede. Tiede lisää ymmärrystämme esittämällä tosia ja hyvin perusteltuja yleistyksiä todellisuudesta. Taide syventää elämän ymmärtämistä kuvaamalla ainutkertaisia ilmiöitä ja antamalla mahdollisuuksia inhimillisen elämän syvempään ymmärtämiseen ulottuvuuksilla, jotka ovat tieteen tavoittamattomissa.

* * *

Suomen kesä on kulttuurin kyllästämä. Laajat kansanjoukot löytävät kesäaikana virkistystä ja erilaista elämysten kokemisen iloa eri puolilla maatamme järjestettävien mitä moninaisimpien tapahtumien parissa. Kesäiset kulttuuritapahtumat muodostavat omaperäisen ja ainutlaatuisen kokonaisuuden, joka on syntynyt aidosta kiintymyksestä ja jopa kiihkosta kulttuuriin.

Kun tutustuu näiden tapahtumien syntyhistorioihin, löytää taustalta usein peräänantamattomia, asiaansa uskovia paikallisia ihmisiä. Nämä miehet ja naiset ovat itseään säästämättä ja rohkeasti vaikeuksia uhmaten luoneet nämä tapahtumat. Rahoitus on usein alkuvaiheessa hoidettu vekseliluotoilla, joiden takuuna on saattanut olla jopa oma kotitalo.

Suomalaisten rakkaus kulttuuriin on suuri, mutta kulttuurimarkkinamme ovat pienet. Kulttuuri ja eri taiteenlajit tarvitsevat tukea – julkista ja yksityistä – sen takaamiseksi, että kansalliset kulttuurimme säilyvät tässä monikansallisen kaupallisen kulttuurin ristiaallokossa dynaamisina, innovatiivisina ja kilpailukykyisinä. Kirjastomme ja museomme, taidekoulutuksemme ja eri järjestelmämme taiteen ja taiteilijoiden tukemiseksi ovat ehdottomia edellytyksiä yhteiskuntamme kulttuurin säilymiselle terveenä ja elinvoimaisena. Mutta tervetulleita ovat myös yksityiset lahjoittajat.

Maamme kulttuuritapahtumat ovatkin ainutlaatuinen ilmiö. Mistään muualta maailmasta ei tiettävästi löydy esimerkkiä vastaavasta, voidaan sanoa lähes koko kansaa koskettavasta ja yhteen lyhyeen vuodenaikaan keskittyvästä kulttuuriaktivoitumisesta.

Maamme valtakunnalliset kulttuurilaitokset ovat pääkaupunkiseudulla. Muut isommat kulttuurilaitokset sijaitsevat suuremmissa kaupungeissa. Kulttuurikesän tapahtumat leviävät sen sijaan sananmukaisesti läpi koko Suomen niemen. Näin ne toteuttavat omalta osaltaan virallisen kansallisen kulttuuripolitiikan ikiaikaista pyrkimystä kulttuuripalvelujen alueellisista ja taloudellisista esteistä riippumattomaan jakamiseen.

* * *

Kulttuurinen identiteetti on asia, johon on syytä kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Omaa aikaamme on väitetty milteipä yltiöyksilöllisyyden ajaksi, mutta se näyttää onneksi olevan jossakin määrin yksipuolinen tulkinta. Ihmisille on edelleenkin tärkeää kuulua yhteisöön. He myös ilmaisevat tuon tarpeensa monin tavoin. Sellaiset käsitteet kuin kyläkulttuuri, kaupunkikulttuuri, paikalliskulttuuri ja aluekulttuuri vilahtelevat nykyisin niin arki- kuin asiantuntijapuheessakin toistuvasti.

Kylien, kuntien ja kaupunkien sekä muiden paikallis- ja alueyhteisöjen oma aktiivisuus on vahvistanut niiden jäsenten yhteisöllisiä juuria. Se on samalla kasvattanut yhteisöidentiteettiä, tuottanut virikkeitä ja käytännön toimia näiden yhteisöjen kehittämiseksi. Kesätapahtumistakin enin osa liittyy näiden kulttuuriyhteisöjen aktiivisuuteen ja ihmisten haluun identifioitua niiden puitteissa. Pienemmällä osalla on ensisijainen tavoite profiloitua valtakunnallisesti.

Kotiseutu on käsite, joka kattaa juuri nuo edellä mainitut kulttuuriyhteisöt - siis kylät, kunnat tai kaupungit ja muut paikallis- ja alueyhteisöt. Seutukunnat ja maakunnatkin ovat laskettavissa kotiseutuun. Harva ihminen puhuu valtakunnasta kotiseutuna, edes ulkomailla asuessaan. Suomi on kotimaa, mutta pääkaupunkiseutu, Pohjois-Karjala, Ikaalinen tai Vuonislahti on kotiseutua. Itse kullakin kotiseutuun voi siis kuulua useampi paikallinen ja alueellinen yhteisö. Kotiseutu ei itse asiassa ole mikään tietty selkeärajainen maantieteellinen tai hallinnollinen yhteisö, joka seuraisi kulloinkin voimassa olevaa läänijakoa tai muuta lainsäädäntöä, vaan se koostuessaan useamman paikallisen ja alueellisen yhteisön tunnuspiirteistä on enemmänkin tunneyhteisö. Kotiseutu ei useinkaan ole varsinaisesti paikkakunta tai alue kartalla, vaan paikka tunnekartallamme. Ja juuri tämän vuoksi se on niin tärkeä.

Valtakunnallisen ja kansallisen kulttuuripolitiikan rinnalla ja sisällä paikallisuuden kaikkinainen vahvistaminen, innostaminen ja erilaisuuden ylistäminen on keino omaleimaisen kulttuurimme vahvistamiseen. Kyse ei eristäytymisestä vaan samalla vuorovaikutuksesta ympäröivän maailman kanssa. Sata-Häme Soi on hieno esimerkki paikallisuudesta, valtakunnallisesta erityisosaamisesta ja kansainvälisestä hedelmällisestä vuorovaikutuksesta.

* * *

Kun harmonikka tuli suomalaiseen musiikkielämään, se oli vieras tunkeutuja. Se yritti saada jalansijaa muilta soittimilta nimenomaan kansanmusiikin ja tanssimusiikin alueilta. Aluksi jotkut kokivat harmonikan syntiseksi tai jopa uhkaksi vallitsevalle kulttuurille, mutta pikku hiljaa se muuttui omaksi. Nykyisin jotkut nimittävät soitinta jo suomalaisten toiseksi kansallissoittimeksi.

Harmonikansoiton harrastajat tulevat kaikista yhteiskunnan kerroksista. Nuorissa harrastajissa on yhä enemmän niitä, jotka opiskelevat musiikkiopistoissa ja sitä kautta ohjautuvat tavoitteelliseen harrastamiseen.

Sata-Häme Soi -juhlien ytimen muodostavat kymmenet harmonikkakerhot, joissa enemmistönä ovat suomalaiset pelimannimiehet. Juuri tälle ryhmälle Sata-Häme Soi tarjoaa haasteellisen estradin, jossa esiintyminen motivoi harrastamaan. Perinteisellä pelimannimusiikilla on myös vankka ja uskollinen yleisö, jota ilman ei harrastajamuusikkokaan soita täysillä.

Tätä päivää harmonikan elämässä on myös kulttuurivienti. Tästä hyvänä esimerkkinä on Primus Ikaalinen –kilpailu, joka on Sata-Häme Soi -juhlien uusin panostus suomalaiselle kulttuuriviennille.

Ja sitten se taloudellinen vaikutus, jota pohdiskelin puheeni alussa. Kulttuuriteollisuus on toki keskeinen eri alueiden elinvoimaisuuteen ja kilpailukykyyn vaikuttava tekijä. Kulttuuritapahtumat ovat lujittaneet ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja omaehtoista kehittämistahtoa.

Omaehtoisuudesta, paikallisesta pelimanniperinteestä, saivat alkunsa myös Sata-Häme Soi -juhlat. Kun siihen yhdistyi musiikkineuvos Lasse Pihlajamaan asiantuntija-apu, syntyi tämä harmonikkatapahtuma, joka uudistuu edelleen ja raivaa tietä harmonikan monimuotoisuudelle yhä 33 vuoden jälkeen. Sata-Häme Soi -juhlat on ollut osaltaan edesauttamassa siinä, että Ikaalisten kaupunki on elinvoimainen ja elinkeinorakenteeltaan monipuolinen, ihmistä lähellä oleva kotiseutu.