Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Saksan ulkopoliittisessa instituutissa 3.5.2007

(muutosvarauksin; puheen kieli englanti)

Olen iloinen mahdollisuudesta puhua maineikkaassa Saksan ulkopoliittisessa instituutissa. Maillamme ja kansoillamme on jo vuosisatoja kestäneet läheiset suhteet. Olemme molemmat pohjoisen Euroopan valtioita Itämeren rannalta. Me kuulumme Euroopan unioniin – ja sielläkin olemme usein löytäneet toisemme.

Eurooppalaisen yhteistyön pohjana – ensin Euroopan neuvostossa ja sitten Euroopan unionissa – ovat alusta alkaen olleet yhteiset arvot: demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio. Toivottiin myös taloudellista hyvinvointia: vaurautta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ne tuotiin vähitellen yhteistyön piiriin.

Viime kuussa Berliinissä juhlittiin Rooman sopimuksen 50-vuotisjuhlaa. Viisi vuosikymmentä sitten lähti liikkeelle eurooppalaisen integraation syventäminen vakauden ja hyvinvoinnin edistämiseksi Euroopassa.

Laajentuminen

Euroopan unionin laajentumisprosesseissa on nähtävissä erilaisia motiiveja eri aikoina, mutta aina näyttää mukana olleen sekä taloudellisia että poliittisia syitä. Aikaisemmin pidettiin sääntönä, että unioni laajentuu ja syventää integraatiota vuoroaskelin. Kylmän sodan päättyminen loi valtaisan mahdollisuuden laajentua yli vanhojen jakolinjojen – mahdollisuuden luoda uusi Eurooppa.

Ponnistus oli etukäteenkin arvioiden suuri. Tiesimme, että laajentumisprosessi ei pääty jäsenyyden saavuttamiseen vaan, että töitä on jatkettava vielä ”häiden jälkeenkin”. Nyt olemme juuri siinä tilanteessa. Tarvitsemme jatkotyötä integraation hyväksi. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että yhteistyön tiivistämistä tarvitsevat sekä uudet että vanhat jäsenmaat. Mielestäni olemme eräiltä osin ehkä pidemmässä ja vaikeammassa prosessissa kuin alkujaan halusimme myöntää.

Jokainen jäsenvaltio on omanlaisensa ja liian yksinkertaisia yleistyksiä täytyy välttää. Näyttää kuitenkin siltä, että ennen viimeaikaista laajetumista yhteinen EU-jäsenyyden päämäärä hillitsi tai työnsi syrjään maiden sisäisiä ongelmia tai naapurimaiden kanssa olevia historiallisia erimielisyyksiä. Nyt näemme joidenkin niistä nousevan taas esille. Lisäksi olemme ehkä aliarvioineet uusien jäsenmaiden itsetunnon määrän tai toisin sanoin herkkyysasteen ”ohjeita kohtaan, jotka näyttävät tulevan Brysselistä”.
Toisaalta vanhoissa jäsenmaissa ihmiset kokevat globalisaation usein kahdenkertaisena uhkana. Sanonnat ”puolalainen putkimies” ja ”Kiina-ilmiö” kuvaavat näitä huolia: muutosta Euroopan sisämarkkinoilla ja kysymystä siitä, miten Euroopan käy globaaleilla markkinoilla

Korjattavaa löytyy yhteiskunnan eri sektoreilta kaikissa jäsenmaissa. Suuren jäsenyysponnistuksen aiheuttamaa piilevää uudistusväsymystä ei saa päästää valtaan, vaan on nähtävä kuinka paljon me olemme yhdessä saaneet aikaan. Se on vaatinut kovaa työtä, jota ei kannata heittää hukkaan vaan meidän on käytävä käsiksi edessä oleviin haasteisiin. Suuntamme on oikea.

Laajentuminen on tuonut vakautta maanosaamme, mutta projekti on edelleen kesken. Joulukuun Eurooppa-neuvostossa vahvistimme unionin laajentumispolitiikan jatkon. Totesimme yksimielisesti, että meidän tulee pitää kiinni nykyisille jäsenehdokkaille eli Turkille ja Länsi-Balkanin maille antamistamme lupauksistamme.

Suomen kanta on, että jokaiselle eurooppalaiselle valtioille, joka sitoutuu noudattamaan unionin perusarvoja ja täyttää unionin jäsenyysehdot, on annettava mahdollisuus unionin jäsenyyteen. Lopputulos on väistämättä kiinni kunkin hakijamaan halusta sitoutua jäsenyyteen ja panna toimeen tarvittavat uudistukset.

Uusi perussopimus

Euroopan unioni on laajentunut 27 valtion yhteisöksi. Tarvitsemme uuden vahvemman kotitalon kasvaneelle perheellemme. Uusi perussopimus on tarpeen. Perustuslakiprosessissa vanhoilla jäsenvaltioilla on ollut enemmän ongelmia kuin uusilla. Kielteiset lopputulokset Ranskassa ja Alankomaissa näyttivät koskevan yhtä paljon globalisaation aiheuttamia sosiaalisia vaikutuksia kuin itse sopimusta - huolimatta siitä, että perustuslaillinen sopimus voisi osittain jopa olla ratkaisu esiintyneisiin ongelmiin. Näin näyttävät espanjalaiset ja luxemburgilaiset ajatelleen äänestäessään kyllä.

Perustuslaillinen sopimus ei ollut ehkä täydellinen ratkaisu, mutta se oli toimiva kokonaisuus. Suomi tukee Saksan johdolla laadittua aikataulua ja suunnitelmaa uuden sopimuksen laatimiselle. Uuden sopimuksen tulee säilyttää olennaisilta osiltaan jo hyväksytyn ja allekirjoitetun perustuslaillisen sopimuksen sisältö ja sen herkkä tasapaino. Tulevan hallitusten välisen konferenssin mandaatin tulee olla tässä suhteessa selkeäsanainen.

Aikataulu uudelle sopimukselle on tarpeellinen, vaikkei siitä saakaan tulla pääasia. Meidän on selvitettävä ihmisille avoimesti sekä uuden sopimuksen tarve että päättämättömyydestä tai tekemättömyydestä johtuvat seuraukset.

Kansalaisten EU

Unionin perusvoimana pitää olla aito yhteistyö ja solidaarisuus. Pelkästään omien etujen puolustaminen tai unionin toiminnan mieltäminen sisäiseksi nollasummapeliksi ei johda myönteiseen kehitykseen. Euroopan integraatio on aina ollut yhteistyötä, josta tulee kaikkia osapuolia hyödyttävä järjestely eli win-win -malli.

Tähän ajatukseen olemme perustaneet Suomen integraatiopolitiikan koko jäsenyytemme ajan. Olemme aktiivisesti mukana kaikessa unionin toiminnassa. Näin vaikutamme parhaiten, hyödymme tuloksista eniten ja kannamme vastuumme koko maanosamme asioista.

Euroopan unionia on kehitettävä sekä jäsenvaltioiden että kansalaisten yhteisönä. Unionin toimien lisäarvon on oltava todellista. EU:ssa on käytetty viime vuosina paljon voimavaroja institutionaalisten uudistusten valmisteluun ja neuvotteluun. Vaikka uusi sopimus on tarpeellinen, kansalaisista ovat pitkittyneet neuvottelut saattaneet näyttää siltä kuin jäsenmaat ja instituutiot olisivat keskittyneet vain oman valtansa vahvistamiseen.

Kansalaisten tahdon tulkinta on mutkikas asia. Ihmiset näyttävät haluavan pitää vallan kansallisvaltioilla, mutta samanaikaisesti halutaan myös luoda vahvempi unioni. Eteenpäin meno puhtaalla konsensuksella on hyvin työlästä. Yhteisöllisyyden tiellä otettuihin edistysaskeleisiin kuten euroon, liikkumisvapauteen sekä Schengenin sopimukseen ollaan oltu tyytyväisiä.

Eurooppalaisten nuorten myönteiseen suhtautumiseen Euroopan unioniin on varmasti vaikuttanut se, että jäsenvaltioiden yliopistot ovat auki kaikille EU:n kansalaisille ja että on luotu monenlaista harjoitteluvaihtoa. Mielestäni yhä useammille nuorelle pitäisi saadakin opiskelun, työharjoittelun tai muun aktiivisen toiminnan kautta mahdollisuus muodostaa kuva yhteisestä Euroopasta ja siitä mitä se käytännössä todella tarkoittaa: yhteisiä arvoja ja integroitua taloutta, mutta myös kulttuurien monimuotoisuutta.

Kansalaisten EU ei voi tarkoittaa vain asiakkuutta vaan myös osallistumista. Meidän on tuettava enemmän kansalaisten vapaata toimintaa eurooppalaisissa asioissa. Uskon, että kansalaisten haluavat nähdä unionissa enemmän yhteistyötä aloilla, jotka koskettavat heidän arkielämäänsä ja tarjoavat kansalaisille turvallisia tulevaisuudennäkymiä. Painopistettä tulisi siirtää ihmisiin. Ihmisoikeudet, työllisyys ja ympäristönsuojelu ovat tärkeitä teemoja kansalaisten mielissä.

Euroopan talouksiin kohdistuviin globalisaation haasteisiin vastataan parhaiten kilpailukykyisellä ja avoimella unionilla, jolla on myös vahva sosiaalinen ulottuvuus. Suomen järjestelmä on niin kutsuttu pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli. Suomi on menestynyt hyvin kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa ja vertailuissa, joissa on arvioitu kestävää kehitystä, sukupuolten välistä tasa-arvoa tai koulutusta. Uskon, että kilpailukyky ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus eivät ole toisiaan poissulkevia.

Euroopan unionilla on hyvät mahdollisuudet pärjätä globaalissa taloudessa. Me emme pärjää halvoilla työvoimakustannuksilla – meidän on panostettava osaamiseen ja innovaatioihin. Niin kutsuttu Lissabonin strategia on eurooppalainen ratkaisu oikeudenmukaisempaan globalisaatioon. Se on hyvä suunnitelma, mutta se pitää panna tehokkaasti täytäntöön.

Saksa on ottanut yhdeksi puheenjohtajakauden teemakseen globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden – Suomen puheenjohtajakauden työn pohjalta. Minulla oli ilo olla puhumassa teemasta viime marraskuussa täällä Berliinissä järjestetyssä konferenssissa. Eilen puheenjohtajamaa Saksa järjesti konferenssin ”Quality of Work – the key to more and better jobs”. EU on sitoutunut sosiaalisen ulottuvuuden edistämiseen niin unionin sisällä kuin suhteissamme ulkopuolisiin maihin. On hienoa nähdä unionin edistyvän tässä asiassa. Haluan kiittää Saksaa tästä aktiivisuudesta.

Kestävän kehityksen toinen puoli on ympäristön huomioon ottaminen. Ilmastonmuutos on globaali ongelma, johon vaaditaan globaali vastaus. Kioton sitoumuskausi raukeaa vuonna 2012 ja sitä ennen meidän on pyrittävä mahdollisimman suuren yhteisen toimintatahdon aikaansaamiseen. Yhdistyneet kansakunnat on luonteva foorumi tälle globaalille yhteistyölle. Euroopan unioni voi olla tarvittava katalysaattori.

Eurooppa-neuvosto linjasi maaliskuussa Euroopan unionin näkemykset tulevasta kansainvälisestä ilmastopolitiikasta. Saksan johdolla unioni sitoutui kunnianhimoisiin yksipuolisiin tavoitteisiin ja on valmis vieläkin tiukempiin tavoitteisiin, jos myös muut kehittyneet maat sitoutuvat päästörajoituksiin.

Euroopan unioni globaalina toimijana

Euroopan unioni ei ole koko Eurooppa. Euroopan neuvosto ja ETYJ ovat erityisen tärkeitä eurooppalaisia yhteistyöjärjestöjä koska kaikki Euroopan maat ovat mukana. Kysymys ei ole vain Venäjästä tai Ukrainasta vaan myös Norjasta, Islannista ja Sveitsistä. EU:n täytyy olla avoin yhteistyölle näiden eurooppalaisten järjestöjen kanssa. Kysymys on myös tehtävien jaosta ja parhaasta mahdollisesta tehokkuudesta.

Euroopan unioni on ainutlaatuinen yhteistyön muoto. Unioni on kehityskertomus, joka rohkaisee muitakin. Meidän pitää olla aidosti monenkeskisen yhteistyön kannalla – ja demokratian, ihmisoikeuksien, oikeusvaltioperiaatteen sekä vapaan ja reilun kaupan ajaja. Euroopan unionin vahvuus on sen käytössä olevien keinojen laaja-alaisuus: kehitysyhteistyöstä ja kaupasta aina kriisinhallintaan asti.

EU:n ei pidä kuitenkaan pyrkiä maailman poliisiksi tai edes opettajaksi. Unionilla on mahdollisuus auttaa maailmaa kestävään kehitykseen, mutta sen ei pidä yrittää tehdä sitä yksin. Meidän on toimittava yhteistyössä ja auttaa muita tekemään yhteistyötä.

Unionilla on sitä enemmän vaikutus- ja arvovaltaa, mitä paremmin pystymme puhumaan yhdellä äänellä. Meidän on oltava yksimielisiä linjoista ja tehtävä yhteistyötä menettelytapojen suhteen. Esimerkkejä onnistumisista on – esimerkiksi viime kesän Libanonin kriisiä seurannut merkittävä EU-tuki Yhdistyneiden kansakuntien UNIFIL-operaatiolle. EU:n kriisinhallintaoperaatio tuki viime syksynä YK:n rauhanturvaajia Kongon demokraattisen tasavallan vaalien järjestämisessä ja valvonnassa.

Kosovo on seuraava haasteemme – unioni on todennäköisesti ottamassa merkittävän roolin Kosovon siviilioperaatiossa. Edeltäjäni presidentti Ahtisaaren ehdotus Kosovon asemasta tarvitsee täyden tuen YK:n turvallisuusneuvostossa.

Suomi on ollut jäsenyyden alusta lähtien aktiivisesti mukana unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistyössä. Me olemme koko ajan johdonmukaisesti korostaneet laajan konfliktianalyysin merkitystä. Tämän vuoksi meidän on kehitettävä sekä siviili- että sotilaallista kriisinhallintaa että niiden välistä yhteyttä. Suomi on ollut aktiivinen unionin siviilikriisinhallintatoiminnan edistämisessä.

Suomi osallistuu kahteen EU:n niin kutsuttuun taisteluosastoon. Olemme tällä hetkellä korkeassa valmiudessa Saksan ja Hollannin kanssa ja ensi vuonna olemme valmiusvuorossa niin kutsutussa pohjoismaisessa taisteluosastossa yhdessä Ruotsin, Norjan, Viron ja Irlannin kanssa.

Kansainvälisessä kriisinhallinnassa tarvitaan eri järjestöjen välisen yhteistyön kehittämistä. Esimerkiksi sekä Euroopan unionilla että Natolla on hankkeet nopean toiminnan kehittämiseksi. Pidän tärkeänä, että järjestöjen välinen avoin yhteistyö toimii paremman koordinoinnin aikaansaamiseksi. Mikäli Nato toteuttaa suunnitelmaansa siviilikriisinhallinnan liittämiseksi omaan toimintakapasiteettiinsa, tulisi tässäkin välttää päällekkäisyyksiä.

* * *

Euroopan unionin alue ei ole kaikkialla samanlainen. Meidän tulee kannustaa alueelliseen yhteistyöhön myös unionin sisällä. Alueellinen yhteistyö toimii hyvänä lisänä naapuruusohjelmille ja yhteistyölle lähialueidemme kanssa. Barcelonan prosessi, Pohjoinen ulottuvuus ja EU:n Mustanmeren politiikka ovat tästä oivia esimerkkejä.

Venäjä on Euroopan unionin strateginen kumppani. Viimeaikaisista tapahtumista huolimatta ovat yhteistyö, tiiviimmät suhteet ja lisääntyvä kanssakäyminen ainoa tie eteenpäin. Suomen puheenjohtajakaudella emme vielä päässeet aloittamaan neuvotteluja Venäjän kanssa uudesta laajasta yhteistyösopimuksesta. Toivon, että seuraava EU-Venäjä -huippukokous tarjoaa mahdollisuuden edistyä tässä asiassa.

Yhdysvallat on EU:lle todella tärkeä poliittinen ja taloudellinen kumppani. Saksa on omalla puheenjohtajakaudellaan edistänyt taloussuhteitamme. Ymmärtääkseni viime maanantainen EU-Yhdysvallat -huippukokous oli tässä suhteessa menestys.

EU:n suhteet Kiinan ja Intian, ja yleensä Aasian maiden kanssa tiivistyvät. ASEM-yhteistyön merkitys varmasti kasvaa jatkossa. Itävallan puheenjohtajuuskaudella pidettiin kaikkien aikojen suurin EU:n ja Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden huippukokous. Tulevan puheenjohtajan Portugalin tavoitteena on pitää Afrikka-kokous. Ne ovat kaikki tärkeitä yhteistyöfoorumeja.

* * *

Meidän kaikkien tulevaisuus rakentuu eri tasoilla. Sillä, mitä teemme yksilöinä, suomalaisina ja saksalaisina, eurooppalaisina, osana ihmiskuntaa on merkityksensä. Suuri haasteemme on, miten nämä osat liittyvät parhaiten toisiinsa. Olen optimisti sen suhteen, että me etenemme vähitellen kohden keskinäistä kunnioitusta ja halua yhteistyöhön. Meille eurooppalaisille on tärkeää oppia tuntemaan maailmaa senkin vuoksi, että silloin me opimme tuntemaan itseämme – tätä päivä päivältä värikkäämmäksi muodostuvaa Eurooppaa, jossa kulttuurit ovat kietoutuneet vuosisatojen kuluessa kiehtovaksi kudokseksi.