Tohtori Pentti Arajärven artikkeli SAK:n Palkkatyöläinen-lehteen nro 1/10

 Avuttomuus

Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa olemme luvanneet huolehtia kaikista. Pääsääntö on, että jokainen on vastuussa itsestään ja perheestään, toimeentulosta, hyvinvoinnista ja tulevaisuuden rakentamisesta. Keskuudessamme on myös ihmisiä, jotka eivät hallitse ympäristöään eikä tämä elämäntilanne ei ole mitenkään tilapäinen, poikkeuksellinen tai helposti korjattavissa. He ovat avuttomia ihmisiä. Sanakirjamäärittely avuttomasta on turvaton, suojaton, heikko sekä neuvoton, kykenemätön selviytymään omin avuin. Jokainen on joskus avuton ja kukaan ei ole aina avuton.

Pohjoismaisen yhteiskunnan suuri lupaus lähtee siitä, että mitä tärkeämpi inhimillinen tarve on uhattuna ja mitä heikompi yksilö itse on, sitä selkeämmin julkisen vallan velvollisuus on järjestää toimeentulo ja puuttua asioihin. Se voi olla työllistämistä, sosiaaliturvaa tai palveluja. Tavoitteena pitäisi aina olla, että yksilö saa oman elämänsä haltuunsa mahdollisimman laajasti.

Sosiaaliturvaan ja muuhunkin yhteiskunnan toimintaan on rakennettu erilaisia mekanismeja, joilla pyritään auttamaan jossakin suhteessa avutonta henkilöä. Vammaisuus ei ole avuttomuutta mutta usein vammaisuus merkitsee avun tarvetta jossakin suhteessa. Vammaispalvelujen tavoitteena on saada vammainen mahdollisimman yhdenvertaiseen asemaan vammattoman kanssa.

Avun ja tuen tarvetta voi olla muillakin kuin vammaisilla. Sekään ei merkitse avuttomuutta kuin vaikeimmissa tilanteissa. Yhteiskunta tarjoaa oikeusapua tai ylivelkaisen asioita voidaan selvitellä. Koulussa opetusta tehostetaan tarvittaessa erilaisin toimenpitein tukiopetuksesta henkilökohtaiseen avustajaan. Hyvä niin.

Yhteiskunnassa on trendejä, jotka lisäävät avuttoman vaikeuksia selviytyä. Jos yksityisen toimeenpanemaan hoivapalveluun ei sovelleta julkisen vallan sääntöjä, ajaudutaan helposti ongelmiin. Palveluasumista vanhus saattaa saada kunnan maksuosoituksella, jolloin sovelletaan kunnallisia säännöksiä. Sama vanhus saattaa maksaa ateriapalvelut yksityisesti omasta pussistaan. Tällöin onkin voimassa toiset säännöt.

Elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiä riitoja ratkotaan kuluttajavalituslautakunnassa maksutta, tosin vain suositusluontoista. Kuluttajansuojan ongelmana on se, että sitä annetaan keskivertokuluttajalle. Avuton ei ole keskivertokuluttaja.

Avuttomuus on yksilön suorituskyvyn ja ympäristön vaatimusten välinen ristiriita. Viranomaisille ja elinkeinonharjoittajille asetetaan erilaisia neuvontavelvoitteita mutta neuvonta saattaa siirtää vastuuta kuluttajalle – onhan hänelle annettu neuvontaa. Eri asia on, onko neuvot ymmärretty. Osa avuttomista on niin avuttomia, etteivät löydä edes neuvontapalvelujen ääreen.

Heikoimmista on aina pidettävä huolta ja heitä on suojeltava tarvittaessa jopa itseltään. Elinkeinotoiminnan edistäminen, millä palvelujen kaupallistamista perustellaan, ei voi olla tärkeämpää kuin huolenpito ihmisistä. Toimintakyvyltään rajoittuneen henkilön oikeuksien ei pidä riippua hänen kyvystään toimia.