Pentti Arajärvi: Elämänkaari-messujen avauspuhe Kinaporin palvelukeskuksessa 18.8.2000

Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija Pekka Parkkinen selvitti joitakin vuosia sitten, kuinka paljon suomalaiset saavat yhteiskunnalta ja maksavat yhteiskunnalle eri ikäisinä. Hänen ajatuksensa oli selvittää tulonsiirrot, palvelut ja kaikenlaiset yhteiskunnan kustannukset eri ikäisille. Hän jakoi sellaiset palvelut kuin vaikkapa teiden rakentaminen tai puolustusvoimat tasan eri ikäisille. Toisaalta hän laski sen, kuinka paljon eri ikäiset keskimäärin maksavat yhteiskunnalle veroina, eläkemaksuina ja muina sosiaaliturvamaksuina sekä palvelujen käyttömaksuina. Hänen tutkimuksensa Kohdusta hautaan on mielenkiintoista luettavaa.

Suomalainen aiheuttaa yhteiskunnalle lähes sadan tuhannen markan menon syntyessään. Toisaalta jo vauvakin alkaa eräällä tavalla maksaa veroja käyttäessään vaikkapa vaippoja ja lastenruokia, joihin sisältyy arvonlisäveroa. Lapsesta maksetaan myös hänen vanhemmilleen lapsilisää ja sen voidaan katsoa eräällä tavalla olevan lapsen tuloa. Pikkulapsi käyttää päivähoitopalveluja ja myöhemmin lapset ja nuoret käyttävät koulutuspalveluja. Suomalainen on 24-vuotiaana saanut yhteiskunnalta keskimäärin miljoona markkaa. Pääosa siitä on tullut koulutuksena. Toisaalta tämän ikäinen suomalainen on maksanutkin ainakin arvonlisäveroa ja usein myös tuloveroa sekä sosiaaliturvamaksuja. Keskimäärin 24-vuotiaana tapahtuu käänne ja suomalainen rupeaa maksamaan enemmän kuin hän saa eli alkaa maksaa takaisin eräällä tavalla koulutustaan. Vasta 49-vuotiaana ihminen on maksanut yhteiskunnalle takaisin sen, mitä hän on saanut. Tämän ikävuoden jälkeen alkavat myös yleensä ihmisten saamiset yhteiskunnalta kasvaa. Suurinpiirtein siinä iässä, kun suomalaiset keskimäärin siirtyvät eläkkeelle eli noin 59-vuoden iässä tulovirrat kääntyvät taas niin päin, että yhteiskunta maksaa keskimääräiselle suomalaiselle enemmän kuin hän maksaa veroja ja erilaisia maksuja. 70-vuotiaana puntit ovat jälleen tasan; ihminen on saanut yhtäpaljon kun on maksanut. Tämän jälkeen yhteiskunnan menot kasvavat ja lopputuloksena suomalainen jää voitolle. Ensisijaisesti se johtuu siitä, että ikääntynyt väestö käyttää paljon terveyspalveluja.

Laskelma on tietysti omalla tavallaan vääristynyt. Toisaalta se on hauska ja havainnollinen. Emme elä yhtenä vuotena koko elämäämme. Tämän päivän lapset saavat huomattavasti paremman koulutuksen kuin me saimme, ja me olemme saaneet huomattavasti paremman koulutuksen kuin meidän vanhempamme ovat saaneet.

Laskelma kuitenkin antaa havainnollisen kuvan siitä, kuinka elämänkaareen sisältyy ketjukirje - solidaarisuus. Tämän päivän työikäiset maksavat niin vanhempiensa kuin lastensakin elämää ja ovat toisaalta aikanaan saaneet vanhemmiltaan ja uskovat aikanaan saavansa lapsiltaan. Solidaarisuus toteutuu merkittävältä osalta yhteiskunnan rahoituksen kautta.

Kun tällainen sukupolvien välinen solidaarisuus toimii, se merkitsee melkoista henkilökohtaista ja yhteiskunnallista turvallisuutta. Usein puhutaan perusturvasta,. Haluankin äskeisen laskelmaesimerkin avulla kertoa, että perusturvaan kuuluu paitsi sosiaali- ja terveysturva myös koulutus, puhdas ympäristö, oikeusturva ja oikeudenmukaisuus. Kaikkea tätä tarvitaan keskinäisessä kanssakäymisessä. Se voidaan antaa vain vakaassa yhteiskunnassa, joka takaa yksilön vapauden ja oikeudet, on tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen..

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on riittäviä palveluja, taattua toimeentuloa ja koulutusta. Elämänkaari-messuilla on tarpeellista korostaa sukupolvien keskinäistä yhteyttä muussakin mielessä kuin äsken kuvaamassani taloudellisessa ketjussa. Se on ystävyyttä ja yhteistoimintaa yli sukupolvirajojen. Vihreätukkainen pojantytär tai rengasnenäinen tyttärenpoika ei varmaankaan tunnu pelottavalta, vaikka samoin pukeutunut vieras nuori tuntuu. Isoäiti on kautta aikojen symboloinut jotakin lämmintä ja turvallista. Isoisä on ollut monitaitoinen ja avulias, jolla työelämässä olevia vanhempia parempaa on aikaa avustaa kaarnalaivan teossa.

Perinteet siirtyvät vanhemmilta ja uudet ajatukset lapsilta. Kysymys on vain ennakkoluulojen ylittämisestä. Kun kauhistelee nuorisomusiikkia kannattaa muistella, onko oman nuoruuden ajan musiikki kauhistuttanut omia vanhempia. Kannatta myös monesti kuunnella nuorisomusiikin sanoja: joskus ne ovat aika älyttömiä, mutta toisaalta jouduin itse juuri hiljan tilaisuuteen, jossa en voinut muuta kuin todeta, että tämän ajan nuorisomusiikissa on tämä ajan protestilaulua. Meillä oli omat protestimme runsaat kolmekymmentä vuotta sitten.

Tyytyväisyys olemassa oleviin oloihin takaa hyvinvointiyhteiskunnan kannatuksen. Tyytymättömyys olemassa oleviin oloihin takaa kehityksen. Molempia tarvitaan. Jos sekoitussuhde on sopiva, on yhteiskuntakin elävä, kehittyvä ja turvallinen.

Tällä hetkellä hyvinvointiamme on arvioitava ainakin kolmea tekijää vasten. Ensimmäinen on elatussuhde. Tämän hetken suomalainen työssäolija elättää noin 1,3 muuta suomalaista, joka ei ole työssä. Nämä henkilöt ovat lapsia, koulutuksessa olevia nuoria, eläkeläisiä, työttömiä, kotiäitejä ja -isiä, varusmiehiä ja muita työelämän ulkopuolella olevia. Kun tilanne 1980 ja -90 -lukujen vaihteessa oli parhaimmillaan, oli tämä suhde yksi. Silloin meillä oli 2,5 miljoonaa työssäkäyvää ja 2,5 miljoonaa työelämän ulkopuolella olevaa henkilöä. Laman ollessa pahimmillaan luku oli 1,5 eli meillä oli 2 miljoonaa työssäolijaa ja 3 miljoonaa työelämän ulkopuolella olevaa. Luku ei voi olla kovin korkea, koska ennenpitkää rahoitus ei enää kestä. Lisäksi paljon puhutut suuret ikäluokat ovat tulossa eläkeikään n. 10 vuoden kuluessa, jolloin luku nousee rajusti. Tästä syystä työttömyyden torjunta ja työllisyysasteen nostaminen on edelleen keskeisiä suomalaisia sosiaalipolitiikan tuloksellisuuden varmistajia. Se takaa rahoitusta myös muulle hyvinvointiyhteiskunnalle. Toimeenpiteisiin tämän saavuttamiseksi onkin ryhdytty ja esimerkiksi pyrkimys eläkkeelle siirtymisiän nostamiseen nykyisestä 59 vuodesta on tässä suhteessa tärkeimpiä ponnisteluja.

Toinen hyvinvoinnin rahoitukseen vaikuttava seikka, jota meidän tulee tarkkailla, on Euroopan rahaliitto. Olemme peruuttamattomasti liittyneet siihen. Samalla olemme sitoutuneet valtion velkaa, julkisen talouden vajetta, korkotasoa ja inflaatiota koskeviin tavoitteisiin. Tämä voi merkitä tarvetta supistaa julkisia menoja. Tähän asti se on kuitenkin merkinnyt parempaa kasvu-uraa ja hyvää taloudellista tilannetta, joka tuo liikkumavaraa myös hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen. Tällä hetkellä tämän varan näyttää kuitenkin syövän valtionvelan korot ja lyhennykset.

Kolmas paine hyvinvointiyhteiskunnalle aiheutuu Euroopan unionin välillisen verotuksen politiikasta. Olemme jo poistaneet jo sokeriveron ja leimaveron ja paine alkoholiverotuksen alentamiseen on kova. Verorahoitteiseen pohjoismaiseen sosiaaliturvaan tämä saattaa asettaa painetta, mutta kyse on poliittisesta valinnasta. Politiikalla vaikutetaan siihen, mihin rahoja käytetään, ei vain siihen, paljonko rahoja on käytettävissä.

Hyvä kuulijat,

elämänkaari-ajattelu on tärkeä näkökohta. Ranskan vallankumous julisti vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden ihanteita. Vapautta mittaamme joka päivä alkaen sananvapaudesta ja päätyen vaikkapa tulossa oleviin kunnallisvaaleihin. Tasa-arvoa pyritään edistämään monin tavoin mm. takaamalla palvelut maan kaikissa osissa suurin piirtein yhtäläisinä kaikille kansalaisille tai pyrkimällä sukupuolten tasa-arvoon. Veljeys, sisaruus, solidaarisuus ehkä nykyaikaisena sanana on monessa kohdassa kysymys hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisestä ja elämänkaareen sisältyvät ketjukirjeen hyväksymisestä ja oman osuuden hoitamisesta siinä.