Tasavallan presidentti Tarja Halosen rauhanpuhe Bomarsundissa 13.8.2006

Ahvenanmaan kohtalo on aina ollut riippuvainen sekä Itämeren alueen että laajemmaltikin muun maailman tapahtumista. Ahvenanmaasta, samoin kuin koko Suomesta, tuli vuoden 1809 Haminan rauhansopimuksen myötä osa Venäjän keisarikuntaa. Venäläiset alkoivat heti suunnitella Ahvenanmaan linnoittamista, vaikka tämän Bomarsundin linnakkeen rakentaminen aloitettiin vasta 20 vuotta myöhemmin.

Linnoituksen rakentaminen teki Bomarsundista Ahvenanmaan keskipisteen. Linnoituksen ympärille nousi uusi yhteiskunta: Merenkulku aloitti nousunsa, varuskunnan kirkossa saarnattiin kymmenellä kielellä ja uskontokunnilla oli omat hautausmaansa. Bomarsund, Kronstad ja Sevastopol olivat silloisen Venäjän tärkeimmät linnoitukset. Ruotsissa kerrottiin, että "Venäjä osoitti pistoolilla Ruotsin sydämeen".

Iso-Britannia koki jo 1830-luvulla Bomarsundin uhkaavan sen taloudellisia ja poliittisia etuja Itämeren alueella. Sen vuoksi Venäjän ja Turkin Bosporin salmia koskevasta kiistasta vuonna 1854 alkanut Krimin sota toikin Turkin tuolloisten liittolaisten, Britannian ja Ranskan, laivastot Suomen rannikolle ja Ahvenanmaalle.

Laivastojen tavoitteena oli kylvää mereltä mahdollisimman paljon tuhoa ja kauhua, ei vallata alueita. Yksi kuuluisimmista taisteluista käytiin Bomarsundissa. Taistelu kesti kahdeksan päivää ja lopputuloksena hyökkääjät tuhosivat Bomarsundin linnoituksen syyskuun alussa samana vuonna.

Krimin sota päättyi vuoden 1856 rauhansopimukseen. Osa rauhansopimuksesta koski nimenomaan Ahvenanmaata. Venäjän oli pakko suostua olemaan linnoittamatta ja aseistamatta Ahvenanmaata.

Ahvenanmaan demilitarisointi jatkui myös Suomen ja Kansainliiton vahvistettua 1921 Ahvenanmaan kuulumisen Suomen valtakuntaan. Osana kansainliiton päätöstä Ahvenanmaalle vahvistettiin laaja itsehallinto, joka sittemmin on vahvistettu myös Suomen perustuslaissa.

On selvää, että Ahvenanmaan demilitarisointi ja itsehallinto ovat olleet menestystarina. Demilitarisointi on lisännyt Ahvenanmaan ja koko Itämeren alueen vakautta. Yhdistettynä itsehallintoon tämä on luonut ahvenanmaalaisille edellytykset rakentaa elämäänsä ja hyvinvointiaan vakaissa ja turvallisissa oloissa.

Mikä on sitten demilitarisoinnin merkitys tänään? Helppo vastaus olisi, että demilitarisointi ilmenee vain siinä, että ahvenanmaalaisten miesten ei ole pakko suorittaa varusmiespalvelusta, eikä suomalaisia tai muun maalaisia sota-aluksia tai sotilaskoneita näy Ahvenanmaan satamissa tai lentokentillä. Vaikutus on kuitenkin paljon laajempi.

Demilitarisointi toimii edelleen keskeisenä Itämeren vakautta lisäävänä tekijänä. Kaikki alueen maat ja kaukaisemmatkin valtiot sekä järjestöt voivat luottaa siihen, että Ahvenanmaa on demilitarisoitu. Ahvenanmaalaisten hyvinvoinnin takaamiseksi sekä kansallisen turvallisuuden ja alueellisen vakauden edistämiseksi Suomi tulkitsee ja tulee tulkitsemaan tiukasti Ahvenanmaan demilitarisointia koskevia säännöksiä. Emme halua, että asialla spekuloitaisiin millään tavoin.

Mutta voisiko sitten Ahvenanmaan demilitarisoinnin ja itsehallinnon malli toimia esimerkkinä muilla maailman alueilla? Vastaus on kyllä ja ei.

Ahvenanmaan esimerkki osoittaa, että demilitarisointi ja itsehallinto toimivat käytännössä ja edistävät vakautta. Siksi tämä Ahvenanmaan malli on kiinnostava etsittäessä ratkaisua alueellisiin konflikteihin eri puolilla maailmaa. Ja kuten täällä Bomarsundissa hyvin tiedetään, Ahvenanmaalla vieraillaan usein ja te olette aktiivisia kertomaan kokemuksistanne.

On selvä, että kaikki maailman alueelliset konfliktit ja riidat ovat ainutkertaisia. Jossain toimivat ratkaisut eivät ole sellaisinaan yleismaailmallisesti käyttökelpoisia kaikkialla muualla. Ne voivat kuitenkin rohkaista neuvotteluihin ja näyttää kuinka alkujaan heiveröisestä sovinnosta voi rakentua yhteistyöllä kaikille hyvä ratkaisu.

Täällä Bomarsundissa on hyvä tilaisuus pohtia, mitä rauha on. Kaikille on nykyään selvää, että rauha on paljon enemmän kuin vain sodan poissaolo. Rauha on ihmisen mahdollisuus elää ilman pelkoa. Rauha tarkoittaa ihmisen mahdollisuutta päättää asioista yksilönä ja yhteisön jäsenenä.

Kuluneiden viikkojen uutiset osoittavat hyvin selvästi, kuinka rauha on miljoonille ihmisille edelleen vain haave. Tämän lisäksi liian moni joutuu elämään pelossa, puutteessa ja alistettuina.

Me kaikki tiedämme, että terveydenhuolto on miellyttävämpi ja taloudellisesti parempi vaihtoehto kuin sairauden parantaminen. Samoin on sotien ja konfliktien laita. Yhteiskunnan ja sen rakenteiden pitäisi edistää vakautta, rauhaa ja hyvinvointia sekä estää epäoikeudenmukaisuutta, väkivaltaa ja konflikteja.

Onneksi me tiedämme keinot rauhaan. Peruslähtökohtana on demokratian, ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen kansallisvaltiossa ja hyvä kansainvälinen yhteistyö.

Vaalit ovat keskeinen osa demokratiaa, mutta demokratia edellyttää paljon muutakin kuten kansalaisyhteiskuntaa, ilmaisuvapautta ja taloudellista ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Demokratia perustuu uskoon ihmisten tasa-arvosta ja hyväksyy siis enemmistön oikeuden päättää.

Mutta vähemmistöönkin jääneillä on oikeutensa. Ihmisoikeuksien kunnioitus on demokratian ehdoton edellytys. Ihmisoikeuksien suoranaiset loukkaukset ja etenkin vähemmistöjen oikeuksien vajavainen toteutuminen johtavat helposti konflikteihin. Rauhan edistämiseksi onkin ensiarvoisen tärkeää huolehtia kaikkien ihmisten ihmisoikeuksien toteutumisesta.

Kansainvälinen yhteistyö voi auttaa rauhan saavuttamisessa ja sen ylläpitämisessä. YK:n asema kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi on aivan erityinen. Kaikki YK:n jäsenvaltiot ovat sitoutuneet siihen, että YK:n turvallisuusneuvostolla on ensisijainen vastuu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä. Samalla turvallisuusneuvostolle on annettu suuret valtuudet tämän tehtävän suorittamiseen.

YK:n asemaa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistämisessä pitää vahvistaa. Sekä sotilaallinen että siviilikriisinhallinta tarvitsevat jäsenvaltioiden kasvavan tuen, mutta ennen kaikkea tarvitsemme lisää ponnisteluja konfliktien ennaltaehkäisyssä. Tämä tarkoittaa YK:n kehitystä edistävien toimintojen kuten vuosituhannen tavoitteiden toteuttamista sekä lasten ja naisten asemaan liittyvän työn ja pakolaisten suojelun vahvistamista.

Libanonissa ja Israelissa käydään parhaillaan sotaa. Jälleen kerran sodasta kärsivät kaikista eniten siviilit. Sodan kauheuksien lisäksi Libanonissa on akuutti humanitäärinen kriisi. Sadat tuhannet libanonilaiset ovat joutuneet lähtemään pakolaisiksi muualle Libanoniin tai naapurimaihin.

Suomi ja Euroopan unioni vaativat vihollisuuksien välitöntä lopettamista, aselepoa sekä sopimista poliittisen ratkaisun periaatteista. Tämän jälkeen alueelle voidaan sijoittaa kansainväliset joukot. Samanaikaisesti EU on sitoutunut humanitäärisen avun antamiseen ja osallistumiseen Libanonin jälleenrakennustyöhön.

YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi vastikään yksimielisesti päätöslauselman, jossa vaaditaan taistelujen lopettamista ja valtuutetaan rauhanturvaajien lähettäminen valvomaan tulitaukoa. Päätöslauselman aikaansaaminen on tärkeä askel rauhan rakentamiseksi ja kaikkien osapuolten sekä kansainvälisen yhteisön tulee välittömästi toimia sen mukaisesti.

Viimeisten tietojen mukaan Libanonin ja Israelin hallitukset ovat sopineet tulitauosta, jonka pitäisi astua voimaan huomenna aamulla kello 7 paikallista aikaa.

Peruskysymyksiä on edelleenkin kestävän rauhan saaminen Israelin ja palestiinalaisten välille. Tämän rauhan edellytykset ovat selkeästi nähtävissä: kaksi valtiota, turvalliset rajat sekä palestiinalaispakolaisten asemasta sopiminen. Kestävä rauha voidaan saavuttaa vain siten, että osapuolet sitoutuvat siihen. Vihollisuuksien sijasta pitää istua neuvottelupöytään. Kansainvälisen yhteisö voi ja sen pitää tukea osapuolia rauhan saavuttamiseksi.

Rauhansopimuksen solmimisen jälkeen on vielä pitkä matka rauhan juurruttamiseksi niin paljon kärsineeseen alueeseen. Kansalaisyhteiskunta ja etenkin naiset on saatava tähän työhön mukaan. Uskon, että täällä Ahvenanmaalla olette kanssani samaa mieltä.

Lopuksi haluan kiittää teitä ahvenanmaalaisia aktiivisesta rauhantyöstä ja erikseen näistä erittäin onnistuneista Bomarsundin rauhanjuhlista. Teidän työnne on todella tarpeellista, ja haluan osoittaa sille vilpittömän kunnioitukseni.