Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Karlspreis-säätiön seminaarissa Aachenissa Saksassa 24.5.2006

(muutosvarauksin)

Eurooppalainen yhteistyö ja integraatio rauhan, vakauden ja hyvinvoinnin edistämiseksi on menestystarina. Olemme luoneet yhdessä uuden eurooppalaisen arvoperinnön: demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisen. Nämä yhteiset arvot ovat korostuneet yhteisissä eurooppalaisissa instituutioissamme ensin Euroopan neuvostossa ja sen jälkeen myös Euroopan unionissa. Nämä samat arvot ovat tänään myös globaaleja.

Yhteisten arvojen pohjalta olemme lähes kuuden vuosikymmenen ajan rakentaneet kansainvälistä yhteistoimintaa. Yhteistoiminnassa on tarkoituksenmukaista keskittyä sellaisiin haasteisiin, joista yksittäisten kansallisvaltioiden olisi mahdotonta selvitä yksinään.

Tämä yhteistyön tarve on tänään Euroopassa yhtä ajankohtainen kuin yli viisi vuosikymmentä sitten. Vaikka perinteisen sodan uhka on väistynyt – kiitos paljolti juuri yhteistyömme – niin uusia moniulotteisia haasteita riittää. Ilmastonmuutos, tarttuvien tautien leviäminen, globalisaatio ja energiaturvallisuus ovat kaikki asioita, joita mikään maa ei pysty hallitsemaan tai ratkaisemaan yksin. Kestävät ratkaisut voivat olla vain yhteisiä; eurooppalaisia ja maailmanlaajuisia.

Eurooppalaisen yhteistyön tulokset ovat jopa niin vaikuttavia, että olemme alkaneet pitää niitä itsestään selvyyksinä. Sisämarkkinat, yhteinen raha ja unionin alueella asuvien ihmisten oikeudet ovat tämän päivän arkipäivää. Nuorisomme pitää jo täysin luonnollisena, että Euroopan yliopistot ovat heille avoinna ja työpaikan voi hankkia mistä tahansa Euroopan unionin jäsenmaasta.

Unioni on myös oman aikakautensa – sodan ja välittömän sodan jälkeisen ajan kokeneen sukupolven luomus. Yhteistyön luomista helpotti Saksan kokema vastuu lähihistoriasta ja valmius ja kyky toimia uuden yhteistyön päärahoittajana. Minusta tuntuu, että tämä aikakausi alkaa olla päättynyt. Maailma on nyt globaali. Koko uuden Euroopan unionin on tajuttava vastuunsa. Meidän on kehitettävä unionin tavoitteita ja toimintatapoja vastaamaan paremmin näihin uusiin haasteisiin.

Perusvoimana pitää olla edelleen aito yhteistyö ja solidaarisuus sekä halu tehdä yhdessä tulevaisuus paremmaksi. Yhteistyön ja solidaarisuuden periaatteet on viime vuosina kyseenalaistettu lisääntyvässä määrin. Kovin moni ajattelee, että itsekkyys olisi päivän sana. Sen paremmin yhteiskunnassa yleensä kuin EU:ssakaan ei lopulta pärjää kapea-alaisella itsekkyydellä. Euroopan integraatio on aina ollut ja sen pitää aina olla yhteistyötä, joka hyödyttää kaikkia siihen osallistuvia maita. Emme pelaa nollasummapeliä, vaan järjestelymme on win-win mallia. Se on kestävän kehityksen malli.

Suomen integraatiopolitiikka on koko jäsenyytemme ajan perustunut nimenomaan tähän perusajatukseen. Uskomme, että näin vaikutamme parhaiten. Hyödymme itse ja kannamme vastuumme yhteisistä asioista. Olen vakuuttunut, että unionin kannattaa tehdä näin sekä kotona Euroopassa että globaalisti.

* * *

Laajentuminen on edistänyt vakautta ja turvallisuutta Euroopassa. Komission äskeisen raportin mukaan kahden vuoden takainen laajentuminen on ollut hyödyllinen niin uusille kuin vanhoille jäsenmaille. Onnistunut laajentuminen vahvistaa myös EU:n kansainvälistä merkitystä. Suomi on eri yhteyksissä ilmaissut tukensa EU:n jatkolaajentumiselle. Myös kansalaistemme mielipide on edelleen suhteellisen myönteinen.

Vasta tapahtunut – tai oikeastaan vielä käynnissä oleva suuri laajentumisprosessi on lisännyt entisestään unionin jäsenyyden houkuttelevuutta vielä ulkopuolella olevissa maissa. Vain täysjäsenyystavoite tuntuu olevan riittävä houkutin saada yhteiskunnalliset uudistusprosessit liikkeelle esimerkiksi Balkanilla. Vetovoima on hyvä asia, mutta laajentumisprosessin onnistumisen takaamiseksi jäsenyydelle on asetettava selvät kriteerit ja ne on täytettävä ennen kuin liittyminen tulee kyseeseen.

Kööpenhaminan kriteerit ovat edelleen voimassa ja tarpeen. Emme voi sallia kriteereistä poikkeamista, koska se olisi vahingollista sekä unionin että hakijamaan kannalta.

Unionin on sovellettava samoja periaatteita kaikkiin hakijoihin, ja jokaisen hakijan on edettävä jäsenyyteen omien ansioittensa mukaan. On myös muistettava, mitä vaatimusten joukossa ei ole. Me emme pyri yhteen kulttuuriin, vaan päinvastoin kulttuurien monimuotoisuus on Euroopan rikkaus. EU on moneen kertaan vakuuttanut olevansa avoin kaikille ehdot täyttäville eurooppalaisille valtioille. Kyse on aikataulusta, siitä milloin hakija on kypsä liittymään ja realistisesti katsottuna myös unionin omasta sulatuskyvystä.

* * *

Uusien tehtäviensä ja nopeasti kasvaneen kokonsa vuoksi Euroopan unioni tarvitsee toimintansa tehostamista ja rakenteensa kehittämistä. Perustuslaillinen sopimus on yritys tähän suuntaan. On tärkeää, että sopimuksen herkkä tasapaino pystytään säilyttämään yli pohdintatauon ja saavuttamaan uusi sopu kokonaisuudesta jo ensi vuoden puolella.

Olisi epärealistista ajatella, että perustuslaillisen sopimuksen hylänneet maat voitaisiin pakottaa hyväksymään sopimus, jonka ne ovat jo kertaalleen kansanäänestyksessä hylänneet. Yhtä lailla on mahdotonta pakottaa sopimuksen jo ratifioineet maat hyväksymään uusi tai muokattu sopimus.

Eurooppalainen integraatio ei perustu pakkoon tai painostukseen. Integraatio voi edetä vain kansalaisten tukemana yhteisten tavoitteiden ja etujen projektina. Unionille saadaan uusi perussopimus vain oikeudenmukaisella ja tasa-arvoisella neuvotteluprosessilla.

Suomi on johdonmukaisesti tukenut perustuslaillista sopimusta. Sopimus ei vastaa kaikkia neuvottelutavoitteitamme, mutta se on yhteisesti hyväksytty kompromissi, jonka koemme selkeäksi parannukseksi nykytilaan.

Suomessa on käyty perusteellinen poliittinen keskustelu sopimuksen eduista ja haitoista. Parlamenttimme omasta pyynnöstä hallitus tekee ensi viikolla esityksen sopimuksen ratifioinnista myös Suomessa. Teemme tämän, vaikka tiedämme, että sopimus ei tule todennäköisesti astumaan voimaan nykymuodossaan ja mahdollinen uusi sopimus pitää ratifioida erikseen.

* * *

Unionin menestys perustuu viime kädessä kansalaisten luottamukseen, joka puolestaan rakentuu arkipäivän kokemukselle. Tämän päivän eurooppalaiset haluavat vapautta, mutta myös turvallisuutta. He ovat voimakkaasti kestävän kehityksen puolesta, mutta haluavat elämältä myös mukavuutta. Ihmiset haluavat tehdä työtä ja saada siitä toimeentulonsa, mutta yhteiskunnan odotetaan luovan myös sosiaalista turvallisuutta. Globalisaatio näkyy ihmisten elämässä monella tavoin. Se antaa lisää mahdollisuuksia, mutta se tunnetaan myös konkreettisena uhkana.

Kansallisvaltio on edelleen ensisijaisesti vastuussa alueellaan asuvista ihmisistä. Kaikki eurooppalaiset valtiot ovat kansainvälisessä vertailussa suhteellisen pieniä. Suomi kannattaa voimakkaasti sisämarkkinoiden kehittämistä ja Lissabonin strategian toimeenpanoa. Se auttaa kasvua ja työllisyyttä. Olen seurannut jossain määrin huolestuneena sisämarkkinatradition heikentymistä. Meidän kaikkien velvollisuus, mutta myös etu, on rehellisen ja avoimen yhteistoiminnan kehittäminen.

Globaalissa kilpailussa Eurooppa voi menestyä tulevaisuudessa. Se edellyttää osaamista, joka puolestaan edellyttää sijoittamista koulutukseen, tutkimukseen ja kehitystoimintaan. Yhteisen unionissa tekemämme päätöksen mukaisesti tavoitteena on 3 % BKT-osuuden sijoitus tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Suomi on tämän tason yläpuolella. Valitettavasti yleiseurooppalaisesti tavoite on vielä kaukana.

Suomi on investoinut monia muita EU-maita enemmän sekä peruskoulutukseen että tutkimus- ja kehitystoimintaan. Suomi onkin menestynyt erittäin hyvin kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa. Taloudellinen kasvu on ollut lisäksi ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää. Koulujärjestelmämme on arvioitu OECD-maiden parhaimmaksi ja sosiaalisen suojelun taso on Suomessa korkea. Kansainvälisissä vertailuissa ympäristönsuojelumme on kärkisijoilla. Tämä osoittaa, ettei avoimen markkinoiden ja vahvan kilpailukyvyn tarvitse olla ristiriidassa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kanssa.

Ikääntyvä väestö ja työvoima on erityinen haaste sekä yksilöille että yhteiskunnille niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Väestön ikääntyminen ja samanaikaisesti kiihtyvä tekninen ja yhteiskunnallinen kehitys edellyttävät panostusta ammatilliseen koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen. On selvää, että vuosikymmeniä sitten hankitut taidot eivät ole riittäviä tämän päivän työelämässä. Toisaalta kokeneet työntekijät ja ammattilaiset, joilla on runsaasti käytännössä hankittua ja koeteltua kokemusta, voivat olla korvaamattoman arvokkaita nuoremmille kollegoilleen. Elinikäinen oppiminen alkaa asenteesta. Niin yhteiskunnassa kuin työpaikoillakin tulisi arvostaa ikää ja kokemusta. Uskon vakaasti, että kun ihmisille annetaan mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen ja taitojensa kehittämiseen, he tarttuvat tilaisuuteen.

Yksi tärkeä menestystekijä globaalissa kilpailussa on kumppanuuksien ja yhteistyön vahvistaminen kolmansien maiden ja alueiden kanssa. Ilmeisiä kumppaneita ovat Yhdysvallat, Venäjä, Latinalainen Amerikka ja Aasia, joiden kanssa EU jo tekee yhteistyötä. Meidän tulisi myös vahvistaa yhteistyötämme kehitysmaiden, erityisesti Afrikan maiden kanssa. Tämä olisi erityisesti Afrikan maiden, mutta myös meidän omien etujemme mukaista.

* * *

Suomi ottaa vastaan reilun kuukauden kuluttua Euroopan unionin puheenjohtajuuden. Minulla on vielä hyvin muistissa ensimmäinen puheenjohtajuuskautemme vuonna 1999, toiminhan tuolloin Suomen ulkoministerinä. Me suomalaiset opimme seitsemän vuotta sitten hyvin, että puheenjohtajuutta voi suunnitella ja asioihin valmistautua, mutta ne ennakoimattomat tapahtumat kaappaavat helposti suurimman huomion.

Peruslähtökohtamme alkavaan puheenjohtajuuteemme on asiallinen tehokkuus. Haluamme hoitaa asiat tasapuolisesti, avoimesti ja unionin perusperiaatteita noudattaen. Haluamme siis tehdä työmme kunnolla. Toivomme myös, että voisimme kannustaa unionia puhumaan entistä useammin yhdellä yhteisesti sovitulla äänellä.

Tulemme pohjoisesta ja tarjoamme yhteiseen käyttöön osaamisemme myös lähiympäristöstämme. Tavoitteemme on uudistaa Pohjoinen ulottuvuus aidosti EU:n, Venäjän, Norjan ja Islannin yhteiseksi politiikaksi.

Puheenjohtajuuskaudellemme osuu myös Venäjän kanssa sovittujen yhteisten alueiden ns. tiekarttojen toimeenpano. Valmistaudumme myös unionin ja Venäjän välisten sopimusjärjestelyjen uudistamiseen. Uskon, että meidän suomalaisten kokemuksella on käyttöä EU-kumppaneillemmekin.

Euroopan naapuruuspolitiikka on tarkoituksenmukainen väline suhteiden edistämiseen erityisesti unionin uusien naapureiden kanssa. Unionin Ukraina-suhteissa keskeinen ajankohtainen tavoite on käynnistää prosessi yhteisen vapaakauppa-alueen luomiseksi.

Odotamme erityisiä haasteita – ja mahdollisuuksia – Länsi-Balkanilla. Suomen näkemyksen mukaan Länsi-Balkanin maille annettu eurooppalainen perspektiivi on tärkeä pyrittäessä lisäämään vakautta alueella. Ratkaisun löytäminen Kosovon tulevasta asemasta on yksi puheenjohtajuuskautemme aikaisista haasteista. Suomi ja unioni tukevat voimakkaasti YK:n erityislähettilään, presidentti Martti Ahtisaaren työtä Kosovossa.

Vaikka suhteet naapureihin ovat tärkeitä, on unionin katsottava myös kauemmaksi. Suomi järjestää Aasian ja Euroopan ASEM-huippukokouksen syksyllä. Sen, samoin kuin muidenkin ulkosuhteiden osalta, taloudellisella yhteistyöllä on kasvanut merkitys. Sisä- ja ulkopolitiikka kietoutuvat aikaisempaa tiukemmin yhteen. Energiapolitiikka on tästä hyvä esimerkki.

Suomen puheenjohtajakauden haasteet ja tavoitteet eivät luonnollisesti rajoitu edellä mainittuihin. Euroopan – ja maailman – suuret ja ajankohtaiset haasteet liittyvät muun muassa muukalaisvihan kasvuun, työttömyyteen, laittomaan siirtolaisuuteen, energiaturvallisuuteen ja Euroopan menestymiseen kansainvälisessä kilpailussa. Nämä asiat pysyvät unionin asialistalla ja ratkaisut voivat löytyä vain yhteistyön avulla.

Lopuksi kiitän Karlspreis-säätiötä arvokkaasta työstä Euroopan ja eurooppalaisen ajattelun edistämiseksi. Tämä konferenssi on yksi osoitus tästä tärkeästä työstä. Kiitos järjestäjille ja kaikille osallistujille.