Suoraan sisältöön

Suomen tasavallan presidentti: Presidenttifoorumi

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Uutiset, 8.5.2007

Presidenttifoorumi pohti Suomen ulkopolitiikan haasteita ja mahdollisuuksia

Tasavallan presidentti Tarja Halonen järjesti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevan keskustelutilaisuuden Presidentinlinnassa tiistaina 8. toukokuuta 2007. Kolmannen Presidenttifoorumin teemana oli Suomi, Eurooppa ja maailma – Suomen ulkopolitiikan haasteet ja mahdollisuudet. Avauspuheenvuorossaan presidentti Halonen totesi, että Nato on Suomelle tärkeä kumppani erityisesti kriisinhallinnan alalla ja kansallinen puolustuksemme hyötyy tästä yhteistyöstä. ”Minulle ei ole koskaan tullut sellaista tunnetta, että me olisimme eteisessä”. Presidentti Halosen mukaan pidämme kuitenkin itsellämme päätöksen, että voimme siirtyä odotushuoneeseen, jos niin haluamme ”ja toiset sitten päättävät, pääseekö siitä eteenpäin”.


Presidentti Halonen avasi kolmannen Presidenttifoorumin, jonka teemana oli ulkopolitiikka. Kuva: Lehtikuva

Presidentti Halosen mukaan ulkopolitiikkamme valtavirran muodostavat Euroopan unionin jäsenyys ja kokonaisvaltainen osallistuminen unionin toimintaan. ”Unionin politiikka muodostuu jäsenmaiden tahdosta eikä sen takia kenenkään kannata jättäytyä ajopuuksi”, presidentti Halonen sanoi.

Presidentti Halonen piti Euroopan integraatiokehityksen "tuumaustaukoa" huolestuttavan hiljaisena ja ennakoi, että ongelmat uuden perussopimuksen aikaansaamisessa lisäävät painetta pienempien jäsenmaaryhmien tiiviimpään yhteistyöhön.

Ulkopolitiikan koordinaatio kunnossa

Presidenttifoorumin keskusteluissa nousi esille monia ajankohtaisia kysymyksiä kuten Suomen ulkopolitiikan koordinaatio Viron patsaskiistan yhteydessä. Presidentti Halonen painotti, että ulkoministeri ja pääministeri olivat kiistan aikana presidenttiin yhteydessä ja toiminnan suunta oli sama.

Presidenttifoorumissa keskusteltiin myös turvallisuuskäsitteen määrittelystä, uusista turvallisuusuhkista, inhimillisestä turvallisuudesta sekä median roolista ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Tilaisuuteen oli kutsuttu osallistujia yhteiskunnan eri alueilta, muun muassa poliittisia päättäjiä ja virkamiehiä, tutkijoita sekä kansalaisjärjestöjen ja tiedotusvälineiden edustajia.

Presidentti Halosen lisäksi puheenvuoron käyttivät ulkoasiainministeri Ilkka Kanerva, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Raimo Väyrynen, ETYJ:n erityisedustaja Eva Biaudet sekä Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen pääopettaja Mika Kerttunen. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi toimittaja Tarmo Ropponen.

Tilaisuus oli jatkoa Presidenttifoorumeille, joita järjestettiin kaksi kertaa syksyllä 2006. Edellisten Presidenttifoorumeiden teemoina olivat Suomalaisen työn kilpailukyky sekä Osaava ja innovatiivinen Suomi.


Presidenttifoorumi kokoontui Presidentinlinnan Valtiosalissa. Kuva: Lehtikuva

 

 

Tulosta
Bookmark and Share
Tämä dokumentti

Päivitetty 1.12.2009

© 2012 Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi