Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Uskonnot suomalaisessa yhteiskunnassa -seminaarissa 28.8.2007

Suomalainen yhteiskunta on viimeisten vuosikymmenten aikana monikulttuuristunut ja tämä kehitys jatkunee edelleen. Kansainvälistyminen vahvistuu. Maahanmuutto meillekin lisääntyy. Myös yhä useampi suomalainen asuu ulkomailla ja useat rakastuvat toisen kulttuurin jäseneen. Uudet etniset vähemmistöt hakevat paikkaansa yhteiskunnassa. Myös muuttoliikkeen myötä myös uskonnollinen monimuotoisuus lisääntyy. Perinteisemmätkin uskonnolliset yhteisömme ja niiden jäsenet joutuvat kohtaamaan tämän muutoksen.

Kaiken tämän uuden keskellä saattaa unohtua, että meillä on ollut Suomessa aina erilaisia vähemmistöjä, myös uskonnollisia vähemmistöjä. Muutoksesta huolimatta valtaosa väestöstämme kuuluu edelleen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Myös ortodoksisuus on ”vanhoja kirkkokuntiamme”, vaikka ortodoksinen suunta kasvaakin nyt paljon aikaisempaa nopeammin maahanmuuttajien myötä. Ortodoksisen kirkon lisäksi meillä on myös muita kristillisiä seurakuntia. Juutalaisia on asunut Suomessa jo ennen itsenäistymistämme samoin kuin islaminuskoisiakin. Viimemainittujen määrä kasvaa nyt maahanmuuton kautta. Eri uskonnot ovat siis aina olleet osa suomalaista yhteiskuntaa ja suomalaisia on aina ollut eri uskontokuntien jäseninä.

Useissa eurooppalaisissa maissa yhteiskunnallisissa ongelmissa on monikulttuurillisuuden sivumaku: rasismi, maahanmuuttajien sosiaalinen syrjäytyminen, keskivertoa suurempi työttömyys ja köyhyys sekä siihen liittyvä näköalattomuus ovat liian yleinen ongelma. Suomessa me olemme välttyneet tähän asti kaikkein vakavimmilta vaikeuksilta. Meidän on syytä olla edelleenkin valppaina ja tehdä aktiivisesti työtä ongelmien torjumiseksi. Useat tiedot kertovat sen, ettei suomalainenkaan yhteiskunta ole parhaimmillaan maahanmuuttajien kotouttamisessa, erilaisuuden ja monikulttuurisuuden kohtaamisessa ja suvaitsevaisuudessa.

Asiallisen tiedon tarve Suomessa vaikuttavista uskonnollisista ja uskonnollistaustaisista liikkeistä on tärkeä osa yleissivistystä, jossa kotien lisäksi esimerkiksi kouluilla on keskeinen tehtävä. Tieto edesauttaa meitä tuntemaan toinen toisemme – mutta myös itsemme. Se puolestaan voi lisätä keskinäistä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Tiedon lisäksi tarvitsemme tahtoa ja ihmisiä, jotka ovat valmiit tekemään työtä yhteisen hyvän eteen. Kirkoilla ja uskontokunnilla on suuri merkitys yhteisöllisyyden ja yhteisymmärryksen edistämisessä.

Ihminen, joka on kiinnostunut uskonnosta, hakee paikkaansa maailmanjärjestyksessä. Kyse on myönteisestä, elämän keskeisestä asiasta: kuka minä olen ja mihin minä kuulun maailmankaikkeudessa? Tämä on minun ja sinun oikeus, mutta meidän on annettava muillekin kanssaihmisellemme tämä mahdollisuus. Tarvitsemme uskontokuntien yhteistyötä suvaitsevaisuuden lisäämiseksi.

Arkipäivän naapuriemme moninaistumisen lisäksi maailma tuntuu muutenkin kutistuneen. Esimerkiksi työhön ja toimeentuloon vaikuttavat globalisaatiossa asiat, jotka tuntuvat olevan vaikutusvaltamme ulkopuolella. Tiivistyneen tiedonvälityksen kautta uutiskuvat maailman ongelmista – usein varsin väkivaltaisista tapahtumista - ovat olohuoneessamme päivittäin. Uhkat lisääntyvät nopeammin kuin keinot ratkaista niitä. Se ahdistaa.

Uskonnoista ja uskontokuntien jäsenten välisistä suhteista saatavassa informaatiossa korostuu valitettavan usein negatiiviset piirteet. Konfliktien syitä ja seurauksia tutkitaan ja niitä pitääkin pyrkiä analysoimaan. Syiden etsinnässä saatetaan kuitenkin päätyä vääriin tai ainakin yksinkertaistettuihin päätelmiin. Uskonto esitetään usein kovin suoraviivaisesti ristiriitaisuuksien syynä. Toisaalta uskontoa saatetaan käyttää myös vihan lietsomiseen ja viholliskuvien rakentamiseen. Eikä se voine olla vaikuttamatta siihen, miten ihmiset suhtautuvat toisiin uskontoihin ja niiden kannattajiin.

Muutos on siis voimakkaasti läsnä elämässämme. Kaikki ei kuitenkaan ole muuttuvaa tai suhteellista. Ihmisen arvo ja ihmisarvo ovat pysyviä ja tärkeitä. Niin ovat myös demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio sekä ihmisten välinen tasa-arvo. Eivätkä nämä ole vain suomalaisia tai eurooppalaisia arvoja, vaan ne ovat yleismaailmallisia, kuten kaikkien Yhdistyneiden kansakuntien jäsenmaiden hyväksymä ihmisoikeusjulistus hyvin ilmentää.

Uskonnonvapaus kuuluu perus- ja ihmisoikeuksiin. Se turvaa ihmiselle mm. oikeuden kuulua tai olla kuulumatta uskontokuntaan ja harjoittaa uskontoaan. Käytännössä eri perusoikeudet voivat olla keskenään ristiriidassa, mikä edellyttää oikeuksien yhteensovittamista. Uskonnonvapauden tai suvaitsevaisuuden nimissä ei voida hyväksyä muiden perusoikeuksien loukkaamista – eikä päinvastoin.

Euroopan unioni on nimennyt vuoden 2008 Euroopan kulttuurien välisen vuoropuhelun teemavuodeksi. Teemavuosi pyrkii lisäämään kaikkien eurooppalaisten, erityisesti lasten ja nuorten, tietoisuutta kulttuurien välisen vuoropuhelun hyödyllisyydestä ja välttämättömyydestä. Teemavuodella korostetaan aktiivisen Euroopan kansalaisuuden kehittämistä, kulttuurisen ja monimuotoisuuden kunnioittamista ja avointa suhtautumista maailmaan.

Uskontojen kohtaamisella ja niiden välisellä dialogilla voidaan ehkäistä yhteiskunnallisten epäkohtien ja ristiriitojen syntymistä. Keskustelua tarvitaan kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Me tarvitsemme sitä erityisesti luodaksemme avoimen ja monimuotoisen, mutta samalla turvallisen yhteiskunnan. Poistamalla väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja voidaan lisätä keskinäistä kunnioitusta, suvaitsevaisuutta ja yhteisymmärrystä uskonnollisten, kulttuuristen ja etnisten ryhmien välillä.

Uskonnot eivät uhkaa toisiaan. Niiden yhteinen uhka on sellainen arvomaailma, jossa vihamielisyys, materialismi ja itsekäs oman edun tavoittelu hämärtävät sosiaalisen vastuun, oikeudenmukaisuuden ja heikommassa asemassa olevan puolustamisen.

Uskonnolla on suuri merkitys useiden ihmisten omassa elämässä. Sen lisäksi uskonnot vaikuttavat yhteiskuntaan ja sen arvomaailmaan. Suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden välinen raja ei kulje uskontojen välissä vaan uskontojen sisällä. Suvaitsemattomia ja fundamentalisteja on valitettavasti eri uskontokunnissa. Uskontojenvälinen dialogi auttaa kunnioittamaan ja ymmärtämään toisinajattelevia ja toisinuskovia.

* * *

Syyskuun tapahtumat vuonna 2001 ja sen jälkeinen kehitys ovat luoneet pelon ilmapiiriä. Olen omalta osaltani pyrkinyt myötävaikuttamaan siihen, että suomalaiset uskontokunnat olisivat kiinteässä keskusteluyhteydessä toisiinsa ja välittäisivät asiallista tietoa muista uskonnoista ja uskontokuntien jäsenistä mm. kutsumalla heitä yhteisiin keskustelutilaisuuksiin.

Suomessa toimivat kristilliset, juutalaiset ja islamilaiset uskontokunnat ovat lisänneet keskinäistä kanssakäymistään ja kiinteyttäneet keskusteluyhteyksiään vuoden 2001 tapahtumien jälkeen. Kiitän uskontokuntien edustajia heidän tekemästään arvokkaasta työstä suvaitsevaisuuden hyväksi. Olen myös itse oppinut teiltä paljon ja uskon, että ovet ovat avoinna jatkossakin.

Avaan näillä sanoilla tämänpäiväisen Uskonnot suomalaisessa yhteiskunnassa -seminaarimme ja toivon kaikille osanottajille mielenkiintoista mielipiteiden vaihtoa ja vilkasta keskustelua tärkeistä teemoista.