Presidentti Niinistö Kultaranta-keskustelujen mediatapaamisessa: Yhdistääkö vai erottaako korona meitä toisistamme?

Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Vuoden 2020 Kultaranta-keskusteluviikonloppu käynnistyi perjantaina 22. toukokuuta tasavallan presidentti Sauli Niinistön mediatapaamisella. Presidentti Niinistö kertoi tapaamiseen videoyhteydellä osallistuneille toimittajille tulevista keskusteluista.

Tämän vuoden Kultaranta-keskustelut järjestetään otsikolla Koronan jälkeen – millainen Suomi, millaisessa maailmassa? Sunnuntaina 24. toukokuuta keskustellaan Yle TV1 -kanavalla koronapandemian jälkeisestä ajasta: kuinka sopeudumme muutoksiin, joita koronan jälkeinen maailma tuo mukanaan, ja miten voimme itse vaikuttaa muutoksen suuntaan?

”Tarkoituksena on vähän maalata sitä, että miten me koronan kanssa elämme juuri nyt ja miten koronan jälkeen”, presidentti Niinistö kertoi.

Vaikka varsinaiseen tautitilanteeseen ei Kultaranta-keskusteluissa keskitytäkään, presidentti Niinistö korosti, että pandemia ei ole ohi. Hän totesi, että vaikka tilanne monissa Euroopan maissa vaikuttaa tällä hetkellä varsin lohdulliselta ja myös Suomessa luvut ovat olleen alenevaan suuntaan, koronavirus leviää kuitenkin vielä niin naapurimaissa kuin muualla maailmassa. ”Me kaikki tietysti olemme huolissamme puheesta niin sanotun kolmannen aallon suhteen.”

Jo olemassa olevat jännitteet esillä

Kultaranta-keskusteluihin perinteisesti kuuluvat työryhmät kokoontuivat viime viikolla virtuaalisesti. Työryhmissä hahmoteltiin maailmanpolitiikassa, taloudessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa odotettavissa olevia muutoksia koronapandemian jälkeen. Tämä työ luo pohjaa 24. toukokuuta pidettäville pääkeskusteluille.

Presidentti Niinistö kertoi seuranneensa työryhmien työskentelyä ja yllättyneensä siitä, kuinka tehokkaasti iso joukko ihmisiä kykenee keskustelemaan myös etänä. ”Meillä on työryhmissä ollut – kiitos siihen osallistuneille – myös paljon kansainvälistä panosta, erityisesti geopolitiikan, mutta taloudenkin osalta, koska kaikkiahan meitä tämä koskettelee nyt.”

Geopolitiikasta presidentti Niinistö sanoi, että huolen ja ongelmien lisäksi koronavirus näyttää laukaisseen jo olemassa olleita jännitteitä. ”Me olemme nähneet varsin selvää tavallaan kahtiajakautumista. USA:n ja Kiinan välinen vuoropuhelu on kiristynyt ja sillä on heijastusvaikutuksia kautta koko maailman.”

Niinistö otti mediatapaamisessa esille myös talouden ja keskuspankkien roolin, joka hänen mukaansa on jo viimeisen kymmenen vuoden aikana herättänyt aina silloin tällöin epäilyjä. ”Kuinka paljon tyhjästä voidaan luoda uutta rahaa? Rahan määrä on kasvanut valtavasti ja tämä on ehkä harhauttanut sitten ajattelemaan, että olemme näennäisesti helpossa tilanteessa. Rahaa on saatavilla, mutta mitä sen rahan takeena on, jos tällä tiellä pitkään kuljetaan.” Presidentti kertoi uskovansa, että Kultaranta-keskusteluissa kuullaan paljon hyviä mietteitä esimerkiksi siitä, kuinka reaalitaloutta avattaisiin.

Mitä meiltä jää huomaamatta?

Lisäksi presidentti Niinistö otti esille Kultaranta-keskustelujen kolmannen teeman: ”Kolmantena työryhmänä toimi yhteiskuntaa, yhteisöä, tätä suomalaista kokonaisuutta tarkasteleva työryhmä, jossa varmasti eräs merkittävä kysymys on että, miten korona sitten meihin vaikutti suhteessa toinen toisiimme. Yhdistikö vai erottiko?”

”Työryhmän puheenjohtaja Karina Jutila nosti erinomaisen kysymyksen, jota on syytä miettiä nimittäin: ’Mitä meiltä jää huomaamatta?’ On vaarassa, että korona hallitsee ajatuksiamme sillä tavalla, että jokin sen seuraamus ei tule riittävästi huomioitua”, presidentti Niinistö pohti.

Presidentti Niinistö kertoi kuitenkin uskovansa, että koronaviruksen aikaansaamilla kokemuksilla on vaikutusta sekä arvomaailmaamme ja ehkä siihenkin, miten me itsemme koemme. ”Minä uskon, että varsin moni on saanut sen kokemuksen, että yltää paljon pidemmälle, kun itse kuvittelikaan silloin, kun on vaikeaa.”

Keskustelua näistä aiheista jatketaan yksityiskohtaisemmin sunnuntaina Kultaranta-keskustelujen päälähetyksessä alkaen klo 18.15 Yle TV1:llä ja Areenassa. Myös katsojat voivat osallistua keskusteluihin lähettämällä kysymyksiä ja kommentteja osoitteessa yle.fi/kultaranta.

Videotallenne mediatapaamisesta