Venäjän presidentti vieraili Suomessa

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Presidentti Niinistö otti presidentti Putinin vastaan Kultarannan yläpihalla. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastaanotti Venäjän presidentin Vladimir Putinin työvierailulle Kultarantaan 25. kesäkuuta. Presidentit keskustelivat mm. Suomen ja Venäjän kahdenvälisistä suhteista, EU-Venäjä -suhteista sekä kansainvälisistä kysymyksistä.

Etenkin talous oli esillä presidenttien yhteisessä lehdistötilaisuudessa Kultarannan puistossa. Molemmat olivat toiveikkaita talouskriisin suhteen. ”Me toivomme, että tilanne tulee paranemaan. Rohkaisevat ilmiöt maailman taloudessa ovat nähtävissä”, presidentti Putin sanoi. Suomen ja Venäjän kauppa on noussut aallonpohjasta, presidentti Niinistö sanoi. Kaupankäynti on monipuolista, ”elintarvikkeista jäänmurtajiin, lähes kaikkea inhimillisesti tarpeellista. Se antaa hyvän pohjan rakentaa edelleen taloudellista yhteistyötä”, presidentti Niinistö sanoi.

Matkailu ja turismi on merkittävää maiden välillä myös taloudellisesti. ”Olemme avaamassa kaikkiaan kymmenen eri viisumikeskusta Venäjällä, jotta matkailu helpottuu”, presidentti Niinistö sanoi. ”Yli kolmasosa Suomen matkailutuloista on peräisin venäläisiltä matkailijoilta, muistaakseni viime vuonna 858 miljoonaa euroa”, presidentti Putin jatkoi.

Molemmat presidentit olivat tyytyväisiä, että perheasiat ovat maiden välillä järjestyksessä. Viranomaisten yhteistyö on parantunut ja Haagin lapsikaappaussopimus tuli maiden välillä käyttöön vuodenvaihteessa. ”Toivottavasti näissä ei enää ilmene pahoja ristiriitoja”, presidentti Niinistö totesi.

Vierailun yhteydessä allekirjoitettiin Suomen ja Venäjän välinen sopimus vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksista sekä yhteistyösopimukset Venäjän Teollisuuden ja Yrittäjäin liiton ja Suomen Elinkeinoelämän keskusliiton välillä sekä Skolkovo-säätiön ja Tekesin välillä.

Kultarannasta presidentti Niinistö ja presidentti Putin siirtyivät Kultaranta VIII -veneellä Turkuun. Presidentti Putin kertoi näkemyksiään Irlannissa järjestetystä G8-kokouksesta ja presidentit keskustelivat myös muista kansainvälisistä kysymyksistä kuten Syyrian tilanteesta.

Turun ja Pietarin ystävyyttä juhlittiin

Turussa presidentti Niinistö ja presidentti Putin osallistuivat Turun ja Pietarin ystävyyskaupunkisopimuksen 60-vuotisjuhlallisuuksiin merikeskus Forum Marinumissa ja purjelaiva Suomen Joutsenella.

”Olen varma presidentti Putinin ja allekirjoittaneen olevan kaksi maailman parhaiten juuri Turun tuntevaa valtiopäämiestä”, presidentti Niinistö sanoi puheessaan. Turussa ja Pietarissa on ollut vallalla ”tekemisen meininki”, ja suhteet ovat tuottaneet tasokasta toimintaa talouden, matkailun ja kulttuurin alueilla.

Itämeri ja ihmiset yhdistävät Turkua ja Pietaria. Meren suojelu on elintärkeä tavoite ja kansalaisyhteydet ovat kasvaneet.”Nämä kaksi kaupunkia ovat tehneet aika paljon sen eteen että suhteet maiden välillä nostetaan uudelle kumppanuuden tasolle”, presidentti Putin sanoi.

Kuvia

Presidentti Niinistö otti vastaan presidentti Putinin Kultarannan linnan yläpihalla. Presidentti Niinistö otti vastaan presidentti Putinin Kultarannan linnan yläpihalla. Viralliset keskustelut käytiin Kultarannan Linnan salongissa.
Presidentit saapuivat Kultarannan puistossa pidettyyn lehdistötilaisuuteen. Presidentit saapuivat Kultarannan puistossa pidettyyn lehdistötilaisuuteen. Vierailun yhteydessä allekirjoitettiin kolme sopimusta, mm. Skolkovo-säätiön ja Tekesin välillä.
Presidentit pitivät lehdistötilaisuuden Kultarannan puistossa Paviljongin edustalla. Presidentti Niinistö lehdistötilaisuudessa. Presidentit pitivät lehdistötilaisuuden Kultarannan puistossa Paviljongin edustalla.
Presidentti Putin lehdistötilaisuudessa. Kultarannasta presidentit siirtyivät Turkuun Kultaranta VIII-veneellä. Turussa juhlistetaan Turun ja Pietarin ystävyyskaupunkisopimuksen 60-vuotisjuhlavuotta. Ohjelmaan sisältyi käynti merikeskus Forum Marinumissa. Matkan aikana presidentit keskustelivat mm. Irlannissa järjestetystä G8-kokouksesta ja Syyrian tilanteesta.
Turussa presidentti Putin sai oman Saaristomeren suojelulaatan Forum Marinumin sisäänkäynnin eteen. Turussa presidentti Putin sai oman Saaristomeren suojelulaatan Forum Marinumin sisäänkäynnin eteen. Molemmat presidentit puhuivat Turun ja Pietarin ystävyyskaupunkisopimuksen 60-vuotisjuhlallisuuksissa. Kaupunginjohtaja Aleksi Randell (oik.) lahjoitti presidentti Putinille hopeisen Turku-vaakunamitalin. Takana purjelaiva Suomen Joutsen.
Juhlallisuudet jatkuivat Suomen Joutsenella.