Elämäkerta
Suzanne Elizabeth Innes-Stubb on Suomen tasavallan 13. presidentin Alexander Stubbin puoliso. Hän on syntynyt 25.1.1970 Solihullissa, Englannissa. Innes-Stubb on sekä Ison-Britannian että Suomen kansalainen.
Innes-Stubb on suorittanut perustutkintonsa (BSc (Hons), Bachelor of Science) Surreyn yliopistossa, jossa hän opiskeli oikeustiedettä sekä ranskaa ja saksaa. Innes-Stubb on suorittanut asianajajan pätevyyden Englannissa ja Walesissa. Oikeustieteen maisterin (LLM, Master of Laws) tutkinnon eurooppaoikeudesta hän on suorittanut Belgian Bruggessa sijaitsevassa College of Europessa vuonna 1995.
Valmistumisensa jälkeen Innes-Stubb työskenteli Lontoossa Isossa-Britanniassa juristina valtionhallinnon palveluksessa. Tämän jälkeen hän siirtyi asianajotoimisto White & Caselle, jossa hän on työskennellyt sekä Helsingin että Brysselin toimistoissa erityisesti kilpailulainsäädäntöön ja tietosuojaan liittyvien kysymysten parissa.
Vuonna 2014 Innes-Stubb siirtyi Sanoma-konsernin palvelukseen, jossa hänen vastuulleen kuluivat kilpailuoikeuteen, etiikkaan ja vaatimuksenmukaisuuteen liittyvät työtehtävät. Vuodesta 2017 hän on työskennellyt Kone Oyj:ssä, jossa hän johtaa globaalia Compliance-tiimiä (Vice President, Global Compliance). Tiimi vastaa muun muassa Koneen eettisistä ohjesäännöistä, ihmisoikeuskysymyksistä, pakote,- korruptio- ja petosasioista sekä häirinnän ja syrjinnän vastaisesta työstä.
Innes-Stubb on jäsenenä suomalaisten etiikan ja vaatimustenmukaisuuden parissa työskentelevien ammattilaisten verkostossa. Hän on myös pitänyt aiheesta useita esityksiä erilaisissa ammatillisissa tilaisuuksissa. Aiemmin hän on toiminut myös Amerikan kauppakamarin hallituksessa Suomessa.
Suzanne Innes-Stubb puhuu englantia, ranskaa, saksaa, ruotsia ja suomea.
Hän harrastaa erilaista liikuntaa, kuten juoksua, pyöräilyä ja uintia, ja on osallistunut useisiin triathlon-kisoihin. Innes-Stubb kuuntelee monipuolisesti musiikkia ja on nuoruudessaan soittanut pianoa ja selloa.
Stubbit ovat olleet naimisissa vuodesta 1998. Heillä on kaksi aikuista lasta, Emilie ja Oliver. Perheeseen kuuluu lisäksi kissa, Milo.
Ansioluettelo
Suzanne Elizabeth Innes-Stubb
Syntynyt 25.1.1970, Solihullissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa
LLM, Master of Law, College of Europe
Naimisissa Alexander Stubbin kanssa 1998–
Avioliitosta tytär Emilie, s. 2001 ja poika Oliver, s. 2004
Ura
Vice President Global Compliance, KONE Oyj 8/2017–
Head of Legal (kilpailuoikeus ja vaatimustenmukaisuus), Sanoma Oyj 4/2014–8/2017
Counsel & Head of EU and Regulatory practice group, Asianajotoimisto White & Case Oy 4/2009–4/2014
Associate, sittemmin Counsel, White & Case LLP, Belgia 1/1999–2008
Associate, Asianajotoimisto White & Case Oy 7/1996–3/1997
Legal trainee, sittemmin qualified solicitor, UK Government Legal Service 9/1995–12/1998
Englannin kielen apulaisopettaja, JET Programme, Japani 7/1992–7/1993
Koulutus
LLM, Master of Laws, College of Europe 1995
Diploma in Legal Practice, College of Law 1994
BSc (Hons) Linguistic and International Studies, University of Surrey 1992
Kielitaito
Suzanne Innes-Stubb puhuu äidinkielensä englannin lisäksi ranskaa, saksaa, ruotsia ja suomea.
Ammattipätevyydet ja jäsenyydet
Suomalaisten etiikan ja vaatimustenmukaisuuden parissa työskentelevien ammattilaisten verkoston jäsen
Suomalais-amerikkalaisen kauppakamarin hallituksen jäsen ja naisverkoston puheenjohtaja 2010–2014
Suomen Asianajajaliitto (EU-asianajaja) 2009–2014
Brussels Bar (European lawyer) 1999–2008
English solicitor, qualified 1997
Tunnustukset
Suomen Valkoisen Ruusun suurristi 2024
Valikoidut julkaisut
- Panelisti, “State of Ethics & Compliance in the Nordics”, Nordic Ethics & Compliance Survey 2023 –julkaisutilaisuus, Nordic Business Ethics tapahtumassa
22.11.2023 - “Compliance in 2023: Challenges and Opportunities”, pääpuhuja, Krogerus Disputes Day 2023
21.3.2023 - “How Sustainability impacts the role of in-house counsel and compliance teams”, esitelmä, Alma Talent Lakimiesliiton koulutus Osakeyhtiö-iltapäivät
21.5.2021 - “Fostering a Speak Up Culture in a multinational company”, pääpuhuja, Nordic Business Ethics tapahtuma
29.10.2020 - “Whistleblowing in practice: observations from the Compliance team”, esitelmä, Deloitte Whistleblowing -tapahtuma
5.11.2019 - “Privacy – Practical Considerations for Compliance”, esitelmä, IIA Nordic Light Audit Executive seminaari
9.2.2017 - “Setting up a compliance function”, esitelmä, AmCham Finland
8.6.2016 - “Setting up the Compliance Function: Key Elements”, esitelmä, IIA Finland konferenssi
28.10.2015 - “Data protection law and investigations”, esitelmä, Legal Council of the Conference Board
8.3.2012 - “Asserting Procedural Rights and Due Process Safeguards”, esitelmä C5’s Conference on Managing Competition Risk and Compliance, Lontoo, 13.–14.10.2010
- Yhteiskirjoittaja, “The English High Court Sees a Way Through Public Policy Objections to the Recovery of Cartel Fines From Company Executives (Safeway Stores)”, e-Competitions
Maaliskuu 2010–I - Yhteiskirjoittaja, “A Tale of Two Sector Inquiries: Comparing and Contrasting Experiences in the UK and EU”, Global Competition Policy
Marraskuu 2008 (1) - “The UK Competition Appeal Tribunal awards for the first time ever interim damages in an abuse of dominant position case on the drugs market (Healthcare at Home/Genzyme) ”, e-Competitions
Joulukuu 2006–I - “Whistle-Blowing Hotlines under EU Data Protection Law”, BNA, Inc. Privacy & Security Law Report
3.7.2006 - Yhteiskirjoittaja, “Personal Data Transfers out of the European Economic Area: A Look at Standard Contractual Clauses v. Binding Corporate Rules”, BNA, Inc. Privacy & Security Law Report
19.12.2005 - “France’s whistle-blowing hotlines: new guidelines from the CNIL”, Privacy Laws & Business
16.12.2005 - « L’informatique: servitude ou libertés? Les problèmes principaux qui se posent aux entreprises multinationales », Les Colloques du Sénat
7.–8.11.2005