Presidenttiparin kesä alkoi Kultarannassa


Tasavallan presidentti Alexander Stubb siirtyi yhdessä puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa kesävirka-asunnolle Kultarantaan perjantaina 30. toukokuuta 2025.

Presidenttiparin ohjelma alkoi veistosnäyttelyn avaamisella. Kultarannan puistossa on tänä kesänä esillä veistosnäyttely Kerrostumia, jonka teoksissa on hyödynnetty erityisesti puuta ja kiveä. Näyttelyn taiteilijoina ovat nykykuvanveistäjät Timo Hannunen, Emma Jääskeläinen, Antero Koskinen, Matti Peltokangas, Mia Hamari, Pasi Karjula ja Hannu Riikonen ja se on järjestetty yhteistyössä Kordelinin säätiön kanssa. Näyttelyn on kuratoinut filosofian maisteri Tapani Pennanen.

Presidentti Stubb kiitti avaussanoissaan Kordelinin säätiötä, taiteilijoita ja kuraattoria: ”Olemme äärettömän kiitollisia saadessamme nauttia taiteesta täällä Kultarannassa. Kultaranta avautuu nyt taas myös yleisölle. On hienoa, että lukuisat suomalaiset pääsevät tutustumaan ja nauttimaan veistosnäyttelyn teoksista”, presidentti Stubb sanoi.

Kerrostumia -näyttely on avoinna yleisölle 30.5.–31.8.2025. Näyttelyn kokonaisuus yhdistyy temaattisesti vuosien 2021 ja 2022 luontoaiheisiin näyttelyihin, jotka tarkastelivat eläinaiheita ja kasvikunnan orgaanisia muotoja.

Perjantai-iltana Naantalin kaupunki järjesti presidenttiparille perinteisen tervetulovastaanoton venesatamassa Presidentin laiturilla. Paikalla oli runsas määrä kaupungin asukkaita toivottamassa presidenttiparin ensimmäistä kertaa tervetulleeksi aurinkoiseen Naantaliin.

Naantalin venesatamassa presidenttiparia vastassa oli kaupunginjohtaja Laura Leppänen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Toni Forsblom, kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Jan Lindström sekä kaupunkilaisia ja lomailijoita. Tilaisuuden aluksi Taimon alakoulun oppilas Tilda Pölkkynen ojensi kukkakimpun rouva Innes-Stubbille, ja Naantalin Laulajat tervehti presidenttiparia esittämällä kappaleen Maailma on kaunis.

”Kiitos lämpimästä vastaanotosta Naantaliin. Olemme Suzannen kanssa häkeltyneitä, että teitä on näin paljon meitä vastassa”, presidentti Stubb tervehti yleisöä. Ennen kuin yleisö pääsi jutustelemaan presidenttiparin kanssa, nuorisovaltuuston puheenjohtaja Iina Lavonen haastatteli presidentti Stubbia.

Naantalissa Luonnonmaan saaressa sijaitseva Kultaranta on ollut Suomen tasavallan presidentin kesävirka-asuntona vuodesta 1920. Kesän aikana tasavallan presidentti työskentelee pääosin Kultarannassa. Alkukesän suurin tapahtuma on presidentti Stubbin isännöimät Kultaranta-keskustelut 16.–17. kesäkuuta.

Naantalin musiikkijuhlien puistokonsertti järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen Kultarannassa perjantaina 6. kesäkuuta. Konsertissa esiintyy 100 vuotta täyttävä tanssiorkesteri Dallapé solistinaan Juha Hostikka.


Lisää uutisia

Lisää uutisia