Arvoisat edustustojen päälliköt, hyvät suurlähettiläät
Aluksi haluan välittää teille terveiset Ukrainasta, josta saavuin tänä aamuna. Presidentti Zelenskyin viesti meille liittolaisille oli selkeä: Ukraina tarvitsee tukea ilmapuolustukseen, energiahuoltoon ja rahoitukseen.
Paljon on tapahtunut ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sitten viime vuoden suurlähettiläspäivien, mutta Ukrainan tukeminen säilyy prioriteettinamme.
Viime vuonna puheessani kuvasin ulko- ja turvallisuuspolitiikan pelikenttää arvojen, intressien ja vallan kautta. Totesin, että pienenä maana valtamme on rajallinen, mutta meidän tulee pyrkiä maksimoimaan vaikutusvaltamme.
Tänään haluan puhua välineistä, joiden kautta sen teemme. Erityisesti kolmesta: Natosta, Euroopan unionista ja YK:sta. Suomen ulkopolitiikan on oltava aktiivista niin näissä kolmessa instituutiossa, kuin kahdenvälisestikin.
***
Elämme murroksen aikakautta. Teknologia, talous ja turvallisuus kietoutuvat yhteen tavalla, joka muuttaa koko kansainvälisen järjestyksen perustaa. Diplomaateille ei tarvitse kertoa, että tänä päivänä kaikki on ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Tekoäly ja muut murrosteknologiat ovat nousseet valtapolitiikan keskiöön. Niistä on tullut strategisia resursseja, jotka vaikuttavat talouden kilpailukykyyn, poliittiseen voimaan ja puolustuksen suorituskykyyn. Taloudellinen kilpailu on kiristynyt ja politisoitunut. Taloudellisista ja teknologisista riippuvuuksista on tullut turvallisuuspoliittisia kysymyksiä.
Sota Euroopassa on saanut meidät jälleen keskittymään turvallisuuteen. Samalla Yhdysvaltain muuttuva politiikka pakottaa sen liittolaiset kaikkialla, niin Euroopassa, Lähi-idässä kuin Tyynenmeren alueellakin, kantamaan aiempaa suurempaa vastuuta omasta ja alueensa turvallisuudesta. Yhdysvaltojen nykyhallinto toimii transaktionaalisesti. Ei niiden yhteistyövaraisten pelisääntöjen pohjalta, joihin olemme tottuneet. Tähän meidän on sopeuduttava, arvoistamme kiinni pitäen.
Tässä ajassa on helppoa nähdä pienet maat vain sivustakatsojina. Mutta Suomella ei ole varaa istua historian katsomossa. Murros sisältää riskejä, joihin meidän on varauduttava. Samalla se sisältää mahdollisuuksia vahvistaa asemaamme ja lisätä vaikutusvaltaamme. Nyt ei ole aika käpertyä. Nyt on aika vaikuttaa.
Meidän vaikutusvaltamme rakentuu vahvan kahdenvälisen suhdeverkoston lisäksi aktiiviseen toimintaan kansainvälisissä järjestöissä. Ne ovat välineitä, joiden kautta maksimoimme vaikutusvaltamme.
Tärkeimmät niistä ovat Nato, EU ja YK. Ne eivät ole vain kokousmyllyä pyörittäviä instituutioita. Ne ovat voimanlähteitä. Vahvat kansainväliset instituutiot ovat pienen Suomen etu.
Nato on turvallisuutemme perusta. Se on liittokunta, joka yhdistää sotilaallisen puolustuksen, teknologisen kehityksen ja teollisen kapasiteetin. EU tuo taloudellisen ja geopoliittisen voiman, joka vahvistaa riippumattomuuttamme. YK:ssa vaikutamme siihen, miten murrosta hallitaan ja voimme viisaalla, rohkealla ja johdonmukaisella toiminnalla vaikuttaa maailmanjärjestyksen suuntaan.
***
Ensiksi siis Nato.
Suomi on siirtynyt puolustuksessa uuteen aikakauteen. Rakennamme puolustusta yhdessä liittolaisten kanssa. Puolustuksemme nojaa pelotteeseen. Se on Suomessa uudehko ja tuntematonkin asia.
Pelote on olemassa siksi, ettei ikinä tarvitsisi ajautua konfliktiin. Naton kokonaispelote koostuu kolmesta osa-alueesta: tavanomaisista joukoista ja suorituskyvyistä, ohjuspuolustuksesta ja ydinaseista. Niitä täydentävät avaruus- ja kybersuorituskyvyt.
Liityimme Natoon siirtymäkauden aikana. Joku saattoi ajatella, että Natoon liittyminen on historian loppu Suomen osalta. Että jäsenyys on päätepysäkki. Näin ei tietenkään ole. Jäsenenä vaikuttamisemme vasta alkoi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan käynnisti paluun tehdasasetuksiin: pääsimme rakentamaan liittokunnan uutta versiota, Nato 3.0:aa.
Kaikki Yhdysvaltojen hallinnot presidentti Trumanista alkaen ovat peräänkuuluttaneet tasaisempaa taakanjakoa. Trumpin toinen hallinto lisäsi prosessiin turboahtimen. Euroopan tämä vie selkeään johtopäätökseen: meidän on otettava enemmän vastuuta omasta turvallisuudestamme ja puolustuksestamme.
Työ eurooppalaisemman Naton rakentamiseksi on jo käynnissä. Kyse on siirtymästä kohti strategisen kilpailun aikakautta. Ankaran huippukokous oli tässä virstanpylväs. Prosessi ja määränpää ovat kuitenkin monessa mielessä avoimia. Siltaa tulevaisuuteen rakennetaan samalla, kun matkaa tehdään.
Tarvitaan uusia eurooppalaisia suorituskykyjä. Mutta kyse ei ole Yhdysvaltojen kykyjen korvaamisesta yksi yhteen. Tarvitaan myös uutta ajattelua, uutta strategista kulttuuria. Meidän tulee kyetä tekemään kaksi asiaa samaan aikaan: luoda eurooppalaista vahvaa toimijuutta ja ehkäistä transatlanttista irtikytkentää. Se vaatii yhteisten intressien tunnistamista.
Ratkaisuja haetaan niin Natossa kuin muuallakin. EU:n rooli kasvaa. Se on mahdollistaja, mutta myös kokonaisvaltainen toimija. Puolustus ei elä tyhjiössä, vaan suhteessa talouteen, teknologiaan ja turvallisuuteen. Myös alueellisen ja kahdenvälisen yhteistyön merkitys korostuu. Viime kädessä kaikki tekeminen nojaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen resursseihin – niin fyysisiin kuin henkisiin.
Nato-jäsenyytemme myötä kansainvälinen asemamme ja turvallisuutemme vahvistuivat. Emme enää odota ulkopuolella Naton eurooppalaistumista. Rakennamme aktiivisesti eurooppalaisempaa, vahvaa Natoa osana liittokuntaa. Ja koska olemme vihdoin jäseniä, rakennamme samalla suomalaisempaa Natoa.
***
Toiseksi, Eurooppa.
Vuonna 1950 Robert Schuman kirjoitti: ”Maailmanrauhaa ei voida turvata ilman luovia ponnisteluja, jotka ovat sitä uhkaavien vaarojen mittaisia”. Toinen Euroopan yhdentymisen arkkitehti, Jean Monnet, puolestaan tunnetusti sanoi: ”Ilman ihmisiä mikään ei ole mahdollista, mutta ilman instituutioita mikään ei ole pysyvää”.
Eurooppa oli sodan jälkeen raunioina ja sen johtovaltioiden välillä vallitsi syvä vastakkainasettelu. Schuman näki, että vanhaan palaaminen ei takaa rauhaa. Tarvittiin jotain uutta. Monnet puolestaan näki, että siinä, missä ihmiset tekevät muutoksen, instituutiot säilyttävät sen.
Nämä oivallukset ja vuosikymmenten työ Euroopan yhdentymisen eteen ovat estäneet uuden sodan Euroopan valtioiden välillä. Tänä päivänä kysymys kuuluu: miten puolustamme rauhaa ja turvaamme kaiken sen, minkä olemme rakentaneet, voimapolitiikan maailmassa? Jälleen tarvitaan jotain uutta, vaarojen mittaista.
Yhdentyminen on yksi osa vastausta. Toinen osa on toimintakyky. Eurooppa tarvitsee poliittista toimintakykyä ollakseen uskottava ja kokonsa mukainen toimija. Se tarvitsee taloudellista vahvuutta ja kykyä käyttää kauppapoliittisia välineitään turvatakseen kansalaistensa hyvinvoinnin. Ja se tarvitsee puolustuskykyä suojautuakseen ympäröiviltä uhkilta ja vahvistaakseen riippumattomuuttaan ulkoisista toimijoista. Kaikkia näitä nyt kiireellisesti edistetään. On syntynyt geopoliittisempi Eurooppa.
Hyvä uutinen on, että tässä epävakaassa maailmassa EU:lla on vetovoimaa. Se tunnetaan ehkä tylsänä, mutta varmasti vakaana ja luotettavana toimijana. Lähes kaikki Euroopan valtiot haluavat liittyä unioniin tai lähentyä sitä. Tämä EU:n on hyödynnettävä.
Minun teesini on, että Eurooppa tarvitsee joustavaa yhdentymistä. Kaikki tai ei mitään -lähestymistapa ei toimi. Jos haluamme, että EU on vahvempi, resilientimpi ja ketterämpi, tarvitsemme Schumanin peräänkuuluttamia luovia ponnisteluita oli kyse sitten Ukrainan nopeasta integroimisesta tai Norjan, Iso-Britannian, Kanadan ja Islannin kaltaisten kumppaneiden tuomisesta niin lähelle unionia kuin mahdollista.
Historia ei loppunut kylmän sodan päättymiseen. Eikä EU:sta koskaan tule valmista. Meille suomalaisille on tarjolla vaihtoehtoisia tapoja toimia. Voimme tyytyä valittelemaan Euroopan heikkoutta. Tai voimme kääriä hihat ja tehdä siitä vahvemman. Haluan uskoa, että olemme tekijöitä, että olemme aktiivisia.
***
Kolmanneksi haluan puhua YK:sta.
YK:n yleiskokousviikko on tänä vuonna erityisen painava. Se on sitä sekä asemastaan ja uskottavuudestaan kamppailevalle maailmanjärjestölle, että turvaneuvostokampanjansa juuri lanseeranneelle Suomelle. YK seisoo tienhaarassa. Uuden pääsihteerin kausi näyttää, vahvistuuko maailmanjärjestö, vai menettääkö se merkitystään.
Moni New Yorkiin kokoontuvasta maailman johtajasta epäilee YK:n toimintakykyä. Ja hyvästä syystä. Sen valtarakenteet noudattelevat länsikeskeistä, toisen maailmansodan jälkeistä valta-asetelmaa. Sen kova ydin, turvaneuvosto, on jo pitkään ollut halvaantunut kaikkein tärkeimmissä sodan ja rauhan kysymyksissä.
Suurvallat toimivat omin neuvoinensa hakematta oikeutusta turvaneuvostolta. Naapurivaltiomme käy sotaa, joka rikkoo kaikkia YK:n peruskirjan keskeisiä periaatteita vastaan. Ja aikana, jolloin konfliktien ja väkivallan määrä on globaalisti korkeampi kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan, YK loistaa poissaolollaan rauhanvälitysponnisteluissa.
Olen viimeisen vuoden aikana lukenut entisten YK:n pääsihteerien muistelmia. Jokainen pääsihteeri on tietysti aikakautensa vanki. Samalla on todettava, että tehtävässään onnistuneet henkilöt, kuten U Thant ja Kofi Annan, olivat aktiivisia ja taitavia diplomaatteja, jotka uskalsivat silloin, kun muut pelkäsivät. Näitä ominaisuuksia tarvitaan myös rauhanvälityksessä, jossa YK:n tulee ottaa takaisin se rooli, mikä on jo sen peruskirjassa määritelty.
Tulevan pääsihteerin on, yhdessä jäsenmaiden kanssa, palautettava järjestön uskottavuus. Tässä meidän on aktiivisesti oltava mukana. Emme voi heittää pyyhettä kehään. Monenvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän vahvistaminen on sekä arvojemme että etujemme mukaista. Vaikka tilanne on haastava, se ei ole mahdoton. Huhut multilateralismin kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja.
Vaihtoehtona ei ole maailma, jossa ei ole sääntöjä. Sen sijaan käydään taistelua siitä, millaiset säännöt tulevaisuudessa määrittävät kansainvälisiä suhteita. Tällä tulee olemaan suora vaikutus myös Suomeen ja intresseihimme. Meille kansainvälisen oikeuden peruspilarit, kuten voimankäytön kielto, alueellinen koskemattomuus ja ihmisoikeudet, ovat jatkossakin tärkeitä ja niitä meidän tulee puolustaa.
Suomi hakee turvaneuvostoon kriittisellä hetkellä, jolloin maailmanjärjestyksen suunta on murroksessa. Taitavalla diplomatialla, liittoumia rakentamalla ja aloitekykyä hyödyntäen voimme myös pienenä vaihtuvana jäsenenä käyttää vaikutusvaltaa. Meillä on jotain, mikä nykymaailmassa on harvinaista: maine sillanrakentajana ja osaavana, johdonmukaisena ja luotettavana toimijana.
Monissa asioissa tie vahvempaan multilateralismiin voi kulkea plurilateralismin kautta. Meidän on tunnistettava mahdollisuuksia rakentaa joustavia koalitioita meille tärkeiden asioiden ympärille. Emme saa olla tottumuksen ja byrokratian vankeja: yhteistyötä on tehtävä luovasti ja kumppanuuksia haettava laajasti. Oikein käytettynä tällaiset halukkaiden koalitiot eivät heikennä monenvälistä yhteistyötä. Ne tukevat sitä ja luovat pohjaa sen vahvistumiselle.
Turvaneuvostokampanjan nyt toden teolla alkaessa haluan sanoa, että teillä on sitä tehdessänne täysi tukeni. Selvää on, että kotimaassa sekä kampanja että toivottavasti tuleva jäsenyytemme vaatii saumatonta yhteistoimintaa.
***
Hyvät suurlähettiläät
Moni teistä työskentelee näiden kolmen instituution – Naton, EU:n ja YK:n – parissa. Kannustan teitä rohkeuteen ja aktiivisuuteen. Nämä yhteisöt ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme työkaluja, joita meidän on rohkeasti käytettävä.
Yhtä tärkeää on vahvan kahdenvälisen suhdeverkon rakentaminen ja ylläpito. Syvät ja luottamukselliset suhteet läheisimpiin liittolaisiin, kuten Pohjoismaihin, Baltian maihin, Yhdysvaltoihin ja Euroopan johtovaltioihin on kaiken perusta. Teemme paljon. Voimme tehdä enemmän.
Tarvitsemme myös laajempia verkostoja, kumppanuuksia ja markkinoita. Talouden ja vallan painopiste on siirtymässä globaaliin etelään. Tähän meidän tulee Suomena ja EU:na reagoida. Suomi on tuskin koskaan ollut globaalisti niin verkottunut kuin nyt olemme. Sen eteen olette ja olemme tehneet määrätietoisesti työtä, josta haluan teitä kiittää.
Venäjän jatkaessa laitonta hyökkäyssotaansa ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme keskeisenä prioriteettina säilyy Ukrainan tukeminen. Se on sekä moraalisesti oikein, että kansallinen intressimme. Mitä tulee Natoon ja Euroopan unioniin, kantamme on selvä: Ukraina on valinnut eurooppalaisen ja transatlanttisen tulevaisuuden ja ilmaissut tahtonsa liittyä EU:n ja Naton jäseneksi, mitä Suomi tukee.
Venäjä säilyy naapurinamme. Kun sota loppuu, määritämme naapurisuhdettamme uudestaan. Me emme ole enää yksin, vaan osa maailman vahvinta sotilasliittoa. Suomen ja Venäjän rajasta on tullut Naton ja Venäjän raja. Sen ei tarvitse tarkoittaa rautaesirippua. Toivon, että tulee aika, jolloin naapurisuhteemme on jälleen toimiva. Kuten olen usein todennut, Venäjän oma toiminta määrittää, miten suhteemme kehittyy.
***
Ystävät
Jos minun pitäisi nyt määrittää ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme ydin, jakaisin sen kolmeen. Kansallinen etu ja turvallisuus. Eurooppalainen vastuu. Globaali vaikuttaminen. Se vaatii aktiivista ulkopolitiikkaa.
Meidän ei pidä käpertyä pitämään huolta vain omasta turvallisuudestamme. Sitä ei ole ilman eurooppalaista turvallisuutta. Meidän pitää rakentaa vahvempaa ja turvallisempaa Eurooppaa.
Meidän ei pidä vain passiivisesti kuulua Eurooppaan. Meidän pitää auttaa Eurooppaa vahvistumaan niin Natossa kuin Euroopan unionissakin.
Meidän ei pidä seurata sivusta kansainvälisen järjestelmän rapautumista. Meidän pitää aktiivisesti puolustaa sitä ja auttaa sitä uudistumaan.
Kaikessa tässä ulkoministeriöllä on keskeinen rooli. Teidän työnne tuottaa turvallisuutta, vaikutusvaltaa ja kilpailukykyä. Kuten täälläkin todettu, diplomatia on maanpuolustusta.
Ymmärrän hyvin, että teistä voi tässä resurssitilanteessa tuntua, että pitäisi tehdä entistä enemmän koko ajan vähemmällä. Se ei ole mahdollista. Määrän sijaan mittarin on oltava vaikuttavuus. Keskittykää niihin asioihin, joissa kädenjälkenne on suurin.
Teidän asiantuntemuksenne on arvokasta. Älkää ajautuko vain passiivisiksi seuraajiksi ja toimeenpanijoiksi. Olkaa rohkeita. Nähkää iso kuva ja tuokaa ajatuksianne esiin. Olkaa aktiivisia. Toimikaa koollekutsujina, tehkää aloitteita, jakakaa suomalaista asiantuntemusta. Vaikuttakaa politiikan suuntaan niin kansainvälisellä työkentällänne kuin Suomessakin. Ja kun suunta on selvä, toimeenpankaa aktiivisesti.
Suomi on maailman onnellisin maa yhdeksännettä kertaa peräkkäin. Thukydides tiesi jo yli 2000 vuotta sitten: ”onnen salaisuus on vapaus. Vapauden salaisuus on rohkeus”. Tarvitsemme rohkeutta puolustaa etujamme, ottaa paikkamme, avata suumme, vaikuttaa. Se on meidän tehtävämme. Minun ja teidän.
Lopuksi haluan kiittää ulkoministeri Valtosta ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Taviota erinomaisesta yhteistyöstä tämän hallituskauden aikana. Samoin haluan kiittää valtiosihteeri Jukka Salovaaraa erinomaisesta työstä kriittisten viime vuosien aikana ja toivottaa kaikkea hyvää tulevaan tärkeään työhösi. Samalla onnittelen tulevaa valtiosihteeriä Tuomas Tapiota. Ulkoministeriö säilyy hyvissä käsissä.
Kiitos.
