Puheen alkuperäinen kieli on englanti.

Muutosvarauksin

Teidän kuninkaalliset korkeutenne,
arvoisat ministerit,
arvoisat suurlähettiläät,
hyvät naiset ja herrat,
hyvät ystävät.

Tänne on aina yhtä hyvä palata. Aivan kuin tulisi kotiin.

Haluan aloittaa yksinkertaisella havainnolla: Suomi ja Luxemburg ovat ehkä pieniä maita, mutta emme ole koskaan ajatelleet pienesti. Historiamme, taloutemme ja asemamme Euroopassa osoittavat, että kun maailma muuttuu, me mukaudumme nopeasti ja tartumme avautuviin mahdollisuuksiin.

Tänään haluaisin puhua kolmesta meitä yhdistävästä asiasta: ensinnäkin kyvystämme muuntautua; toiseksi, siitä miten olemme sitoutuneet Eurooppaan ja monenkeskiseen yhteistyöhön; ja kolmanneksi, ihmisten välisistä siteistä, jotka yhdistävät maitamme.

Aloitetaan muuntautumiskyvystämme.

Suomella ja Luxemburgilla on epätavallinen historiallinen yhteys: Luxemburg on suurherttuakunta ja Suomi oli aikoinaan suuriruhtinaskunta. Luxemburg on säilyttänyt valtiomuotonsa, kun taas Suomi valitsi eri tien, ja meistä tuli tasavalta.

Tasavallassa on monia etuja. Olemme erittäin tyytyväisiä valtiosääntöömme. Joskus tosin käy mielessä, olisiko elämä aavistuksen verran helpompaa, jos ihmiset puhuttelisivat sanoilla ”Teidän kuninkaallinen korkeutenne”.

Luxemburg tarttui 1800-luvun murroksen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja loi itsestään menestyvän itsenäisen valtion. Suomi teki samoin 1900-luvulla. Etenimme eri tietä, mutta meillä oli sama kyky muuntaa historiallinen muutos kansalliseksi menestykseksi.

Luxemburgin valtion tunnuslause on ”Mir wëlle bleiwe wat mir sinn” – ”Haluamme pysyä sellaisina kuin olemme”. Suomalaiset ymmärtävät tämän ajatuksen erittäin hyvin. 1800-luvun lopulla Suomen kansallinen identiteetti kiteytyi lausahdukseen: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia.”

Maidemme talouselämälle ja yhteiskunnalle on yhteistä myös huomattava kyky uudistua. Luxemburg vaurastui ensin teräksen, sitten pankkitoiminnan ja nykyään yhä enemmän digitaalisen talouden ansiosta. Suomi on kulkenut omaa muutosten polkuaan metsä- ja paperiteollisuudesta korkeaan teknologian ja innovaatioiden pariin.

Satelliittien kehittämisessä sekä Suomi että Luxemburg ovat kokoaan suurempia tekijöitä. On hämmästyttävää, että kaksi tämän kokoista maata on noussut merkittäviksi toimijoiksi aloilla, jotka muovaavat maailmantalouden tulevaisuutta. Tämä osoittaa selvästi, että 2000-luvulla kokoa tärkeämpiä ovat ideat. Jos emme yhdessä saavuta maailmanherruutta, voimme ainakin saavuttaa avaruuden herruuden.

Toiseksi haluan puhua siitä, miten olemme sitoutuneet Eurooppaan ja monenkeskiseen yhteistyöhön.

Joskus Suomi ja Luxemburg nähdään vain kahtena pikkumaana suurempien valtioiden naapurissa. Minä näen toisin. Näen kaksi maata, jotka ymmärsivät jo varhain, että maailmassa, jossa kaikki liittyy kaikkeen, vaikutusvaltaa saa osallistumalla.

Luxemburg oli mukana rakentamassa Euroopan unionia aivan alusta alkaen. Suomi liittyi mukaan myöhemmin, vuonna 1995, mutta samalla perusajatuksen ohjaamana: että vaurautemme, turvallisuutemme ja vaikutusvaltamme vahvistuvat, kun toimimme yhdessä eurooppalaisten kumppaniemme kanssa.

Luxemburg on Euroopan unionin perustajajäsenenä ja yhtenä sen keskeisenä toimipaikkana osoittanut, ettei johtajuus riipu maantieteestä eikä väkiluvusta. Se on ennen kaikkea kiinni visiosta. Yksi EU:n suurimmista saavutuksistakin on nimetty erään luxemburgilaisen pikkukylän mukaan. Schengenin sopimus muistuttaa meitä joka päivä siitä, mikä on Euroopan yhdentymisen perusta: vapaus.

Ehkä tämä on yksi syy siihen, miksi olen aina ollut Luxemburgissa kuin kotonani. Oma eurooppalainen matkani toi minut tänne Euroopan investointipankkiin. Luxemburgissa asuminen ja työskentely tarjosi minulle eturivin paikan nähdä, miten eurooppalainen yhteistyö toimii käytännössä. Tuo aika vahvisti käsitystä, joka minulla on ollut koko elämäni ja urani ajan: Eurooppa ei ole täydellinen, mutta se toimii. Se ei ole jotain meistä erillistä. Eurooppa olemme me itse, ja se, mitä yhdessä siitä teemme.

Tämä henki ohjaa myös turvallisuusyhteistyötämme. Luxemburg on NATOn perustajajäsen ja oli ensimmäisten joukossa ratifioimassa Suomen liittymissopimusta. Suomi on tästä erittäin kiitollinen.

Tänä päivänä molemmat maamme seisovat vakaasti Ukrainan rinnalla. Ymmärrämme, että Ukrainan turvallisuutta ja Euroopan turvallisuutta ei voi erottaa toisistaan.

Olemme myös molemmat monenkeskisyyden vankkoja kannattajia. Viime viikolla sekä suurherttua että minä osallistuimme YK:n yleiskokouksen korkean tason viikkoon. Meillä oli peräkkäiset puheenvuorot yleiskeskustelussa, mutta YK:ssa ei näköjään noudateta protokollaa, koska minut päästettiin puhumaan ennen hänen kuninkaallista korkeuttaan.

Puhuimme molemmat siitä, miten tärkeää on puolustaa kansainvälistä oikeutta ja sääntöpohjaista maailmanjärjestystä. Tämä on maidemme olemuksen syvintä ydintä. Minulla oli tänään ilo vierailla Euroopan unionin tuomioistuimessa.

Kolmanneksi, ja ehkä tärkeimpänä, suhteemme muodostuu ihmisistä.

Minulla on Luxemburgiin syvä henkilökohtainen side. Täällä viettämäni vuodet ja työni Euroopan investointipankissa ovat antaneet minulle paljon pysyviä muistoja. Nuo vuodet opettivat minut arvostamaan paitsi Luxemburgin roolia Euroopassa myös arkea tässä ainutlaatuisessa maassa.

Muistan, kuinka tutustuin maahan neuvotteluhuoneiden ja virallisten tapaamisten sijaan usein polkupyörän selästä.

Pyörällä liikkuessaan oppii tuntemaan maata ja sen ihmisiä ja huomaa nopeasti, että täällä välimatkat ovat lyhyitä, mutta näköalat laajoja. Luxemburg on Euroopan idean ilmentymä: se on avoin, monikielinen, kansainvälinen ja monimuotoisuutta suvaitseva.

Tämä houkuttelee samanhenkisiä ihmisiä eri puolilta Eurooppaa, myös monia suomalaisia. Nykyään Luxemburgissa asuu noin 1 500 suomalaista. Olin itse aikoinaan yksi heistä. On hauska nähdä täällä tänä iltana monia tuttuja suomalais-luxemburgilaisia kasvoja.

Hyvät kuulijat,

Maidemme suhteiden historiaan mahtuu useita ikimuistoisia hetkiä. Jotkut suomalaiset muistavat yhä, että Luxemburg voitti Suomen 3–0 jalkapallossa täällä kotiyleisönsä edessä vuonna 1951. Luxemburgilaiset taas muistavat syystäkin Helsingin vuoden 1952 olympialaiset, joissa Josy Barthel voitti kultaa 1 500 metrillä ja kirjoitti samalla yhden Luxemburgin urheiluhistorian kirkkaimmista luvuista.

Tulevaisuuteen katsoen toivon, että voimme edelleen vahvistaa yhteistyötämme politiikan ja talouden aloilla. Samalla toivon yhä läheisempää yhteistyötä Pohjoismaiden ja Benelux-maiden välillä.

Euroopalla on vastassaan todellisia haasteita. Mutta jos Suomi ja Luxemburg ovat jotain historiastaan oppineet, niin sen, että tulevaisuus ei ole niiden, jotka vastustavat muutosta, vaan niiden, jotka muovaavat sitä.

Haluaisin nyt kohottaa maljan heidän kuninkaallisten korkeuksiensa, suurherttua Guillaumen ja suurherttuatar Stéphanien kunniaksi, joilla tulee tällä viikolla täyteen ensimmäinen vuosi hallitsijaparina.

Samalla ehdotan malja Suomen ja Luxemburgin ystävyydelle.