Puheen alkuperäinen kieli on englanti
Muutosvarauksin
Herra puheenjohtaja, herra pääsihteeri, arvoisat suurlähettiläät, hyvät naiset ja herrat.
YK:n aiempi pääsihteeri Kofi Annan sanoi aikoinaan: ”Olivatpa erimielisyytemme mitä tahansa, […] me joko menestymme tai epäonnistumme yhdessä.”
Kun unohdamme tämän, seurauksena on kaaos.
Viime vuonna totesin tässä samassa salissa, että ulkopolitiikka perustuu kolmeen pilariin: arvoihin, intresseihin ja valtaan.
Tänä vuonna esitän jotain yksinkertaisempaa. Kyse on valinnasta. Yhteistyö vai konflikti.
Tämän päivän maailmassa yhteistyötä heikentävät luottamuksen puute, piittaamattomuus säännöistä ja instituutioiden rapautuminen.
Konfliktit leviävät ja aiheuttavat kärsimystä, väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuutta.
Joidenkin arvioiden mukaan maailmassa on tällä hetkellä käynnissä 65 aseellista konfliktia – enemmän kuin koskaan kylmän sodan päättymisen jälkeen.
Kilpailua tulee aina olemaan. Valtiot kilpailevat nyt keskenään kovemmin kuin sukupolvi sitten. Se ei minua huolestuta. Huolestuttavaa on se, että yhä useammat niistä rikkovat sääntöjä, joihin kansainvälinen järjestys perustuu.
Tämä puhe siis puolustaa sääntöjä. Se on vetoomus yhteistyön puolesta. Pienet valtiot tarvitsevat sitä selviytyäkseen. Suuret valtiot tarvitsevat sitä pysyäkseen suurina.
Keskeisimpien sääntöjen, arvojen ja instituutioiden ylläpitäminen on paras tapamme varmistaa, ettei kilpailu kärjisty konfliktiksi, vaan että yhteistyö saa enemmän tilaa.
Haluan aloittaa tarkastelemalla sitä, miten maailma ympärillämme on muuttumassa. Pragmaattisena suomalaisena pyrin aina kohtaamaan maailman sellaisena kuin se on. Juuri se on usein paras tapa rakentaa maailmaa, jossa toivoisin meidän elävän. Toisin sanoen maailmaa, jonka voimme rakentaa yhdessä.
Lopuksi esitän muutamia ajatuksia siitä, mitä meidän tulisi tehdä seuraavaksi.
***
Meidän kaikkien tulisi olla monenkeskisyyden vankkoja puolustajia. Yhdysvaltojen entisen varaulkoministerin Strobe Talbottin kerrotaan todenneen, että monenvälisyys on yhtä helvettiä ja voi olla todella rasittavaa. Mutta koko ihmiskunnan kannalta se on paras vaihtoehto.
Tarvitsemme monenkeskistä yhteistyötä vastataksemme yhteisiin haasteisiimme, olivatpa kyseessä aseelliset selkkaukset, ilmastonmuutos, kestävä kehitys tai tekoäly.
Tällä hetkellä olemme kuitenkin menossa päinvastaiseen suuntaan: kohti moninapaista maailmanjärjestystä, joka ei perustu yhteistyöhön.
Tämä järjestys näyttää perustuvan nollasummapeliin, transaktioihin ja pidäkkeettömään vallankäyttöön. Se on lyhytnäköinen toimintatapa.
Niin houkuttelevalta kuin tämänkaltainen moninapainen järjestys joidenkin mielestä saattaakin vaikuttaa, se johtaa lopulta konflikteihin. Sen seuraukset kohdistuvat lopulta meihin kaikkiin, riippumatta siitä, edustammeko suurvaltaa, keskisuurta valtiota vai pientä valtioita, kuten Suomi.
Näiden kahden lähestymistavan välillä on kolmas vaihtoehto: plurilateralismi. Se tarkoittaa tapauskohtaisten liittoumien muodostamista silloin, kun laajaa kansainvälistä yhteistyötä ei pystytä saavuttamaan.
Ensimmäinen havaintoni tänään on, että eri teemojen ja intressien ympärille rakentuvat joustavat yhteistyömuodot yleistyvät yhä enemmän. Kyse voi olla vaikkapa taloudesta, ilmastosta, puolustuksesta tai teknologiasta.
Liittoumien rakentaminen voi edistää yhteistä hyvää. Mutta yhdellä ehdolla: niiden ei pidä kyseenalaistaa monenkeskisyyttä, vaan rakentua sen varaan. Niiden tulee tukea YK-järjestelmää, ei korvata sitä.
Ukrainaa tukevien halukkaiden maiden koalitio on erityisen lähellä sydäntäni. Se on ryhmä maita, joiden tavoitteena on lopettaa Venäjän hyökkäyssota. Sota on laiton, perusteeton ja provosoimaton. Sen ratkaisulla tulee olemaan kauaskantoisia vaikutuksia niin Ukrainalle kuin muullekin maailmalle.
Koalitio työskentelee oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan saavuttamiseksi Ukrainassa YK:n peruskirjan mukaisesti. Se siis pyrkii vaalimaan kansainvälisen järjestyksen perusperiaatteita.
Toinen huomioni on, että matkustanpa minne tahansa, kuulen puhuttavan uudelleenjärjestäytymisestä.
Olipa kyseessä sitten Eurooppa, Afrikka, Lähi-itä, Aasia, Pohjois- tai Etelä-Amerikka, valtiot etsivät uusia liittoumia ja kumppanuuksia.
Tämä on luonnollinen kehitys epävarmuuden ja murroksen aikakaudella. Turvaa haetaan sieltä, mistä sitä on saatavissa.
Näemme alueellisen yhdentymisen voimistuvan samaan tapaan kuin välittömästi toisen maailmansodan jälkeen.
Alueelliset järjestöt, kuten Afrikan unioni, Persianlahden yhteistyöneuvosto, Mercosur, ASEAN ja EU, rakentavat luottamusta.
Kun integraatio ei ole mahdollista, muut yhteistyön muodot voivat osoittautua välttämättömiksi. Me suomalaiset tuomme mielellämme esiin Helsingin päätösasiakirjan historialliseen allekirjoittamiseen vuonna 1975. Se kokosi yhteen 35 valtiota keskellä kylmää sotaa ja loi pohjan myöhemmin perustetulle Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestölle, Etyjille.
Luottamusta ei ollut. Erimielisyydet olivat syviä. Ja ilmapiiri oli suorastaan vihamielinen. Silti oli mahdollista käynnistää prosessi, joka lievensi jännitteitä ja loi yhteistä pohjaa.
Uskon, että esimerkiksi Lähi-idän kaltaiset alueet, joilla tällä hetkellä raivoaa konflikteja, voisivat harkita jotain vastaavaa.
Konflikteista ja katkeruudestakin huolimatta alueet voivat sopia yhteisistä periaatteista, jotka luovat pohjaa yhteistyölle ja ehkäisevät uusia selkkauksia.
Kolmas havaintoni on, että on muodostumassa uusi taloudellinen maailmanjärjestys.
Taloudelliseen yhdentymiseen aiemmin käytetyistä välineistä – kuten kaupasta, teknologiasta, energiasta, investoinneista ja toimitusketjuista – on tullut geopoliittisen kilpailun välineitä.
Ajoittain saatettiin uskoa hieman sinisilmäisesti, että keskinäinen riippuvuus toisi vakautta ja rauhaa. Siinä missä ennen keskityttiin mahdollisuuksiin, nyt keskitytään uhkiin.
Olemme siirtyneet aikakauteen, jossa riippuvuuksia käytetään painostuskeinona ja jossa niistä on tullut haavoittuvuuksia. Valtiot etsivät strategisia pullonkauloja, joita voidaan käyttää painostuksen välineinä.
Mutta riippuvuudet ovat monimutkaisia. Yksikään valtio ei pärjää yksin, eivät edes kaikkein suurimmat. Kaikilla painostuskeinoilla on aina hintansa.
Vaikka vahvempi valtio hallitsisi yhtä toimintakenttää, pienempi valtio voi vastata toisella.
Uudessa geopoliittisessa ympäristössä toisen maailmansodan jälkeinen taloudellinen järjestys hakee uusia muotoja.
Uuden järjestyksen on perustuttava realistiseen käsitykseen maailman voimatasapainosta.
Meidän on lännessä tunnustettava, että globaali etelä ja globaali itä ovat kasvava taloudellinen ja poliittinen voima.
Monissa maissa eri puolilla maailmaa osaaminen ja tietotaito ovat kehittyneet huomattavasti. Meidän tulisi valjastaa tämä yhteinen osaaminen koko maailman yhteiseksi hyväksi.
Maiden on perusteltua suhtautua varauksella vaarallisiin riippuvuuksiin. Uhkien korostaminen ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että luovumme yhteistyöstä.
Meidän pitäisi pyrkiä taloudelliseen maailmanjärjestykseen, joka perustuu instituutioihin ja sopimuksiin. Monenkeskisyyttä tarvitaan myös maailmantaloudessa.
***
Ongelman tunnistaminen on tietysti hyvä alku: liian monet maat kilpailevat nykyään keskeisimpien sääntöjen kustannuksella, ja siksi maailma on ajautunut epäjärjestykseen.
Mutta vielä tärkeämpää on löytää keino, joka auttaa meitä palaamaan järjestyksen, vakauden ja yhteistyön tielle.
Siksi haluan esittää kolme vastalääkettä maailman epäjärjestykseen. Meidän on aloitettava palaamalla kansainvälisen oikeuden perusasioihin.
Äskettäisellä Intian-vierailullani osui silmiini Mahatma Gandhin sitaatti: ”Yhden säännön rikkominen johtaa väistämättä muiden sääntöjen rikkomiseen”. Nämä sanat tuntuvat tänään poikkeuksellisen ajankohtaisilta.
Olemme palanneet maailmaan, jota määrittävät raaka voima ja kapea oman edun tavoittelu.
Säännöt ja arvot näyttävät jäävän taka-alalle. Jotkut ovat valmiita heittämään pyyhkeen kehään ja hyväksymään sääntöperustaisen kansainvälisen järjestyksen tappion.
Se on liioittelua. Kansainvälinen oikeus on joutunut kyseenalaistetuksi ja haastetuksi ennenkin. Se ei ole koskaan ollut täydellinen järjestelmä.
Meidän on kuitenkin myönnettävä, että olemme kriittisessä vaiheessa. Kansainvälisen järjestelmän perusnormeja kyseenalaistetaan nyt tavalla, joka rapauttaa luottamusta koko monenväliseen järjestelmään.
Siksi ensisijainen lääke epäjärjestyksen leimaamaan maailmaan on oikeusvaltioperiaate.
Nykyisin kansainväliset säännöt esitetään usein esteenä kansallisten etujen ajamiselle. Tämä on sekä väärin että vaarallista.
Kansainvälinen oikeus ei ole koskaan tarkoittanut pelkästään universaalin oikeudenmukaisuuden tavoittelua, mutta sitä ei myöskään tulisi pelkistää puhtaaksi vallankäytön välineeksi.
Siinä ei ole kyse vain arvoista tai vain intresseistä, vaan molemmista.
Retoriikasta huolimatta yksikään suurvalta tuskin on valmis luopumaan mahdollisuudestaan vaikuttaa kansainvälisiin pelisääntöihin.
Ja silloinkin, kun jotkut väittävät hylkäävänsä säännöt, tavoitteena on yleensä korvata nykyiset säännöt sellaisilla, jotka palvelevat paremmin niiden omia tavoitteita.
Näin ollen emme ole siirtymässä maailmaan ilman sääntöjä. Saatamme kuitenkin olla matkalla kohti maailmaa, jossa on vähemmän ennakoitavuutta ja vähemmän pidäkkeitä – maailmaa, jonka säännöt ovat sallivampia vahvoille.
Tähän saliin kokoontuneiden kansojen yhteisen edun vuoksi meidän on edelleen puolustettava oikeusvaltiota ja sen perusperiaatteita. Näitä ovat muun muassa valtioiden itsenäisyys, suvereniteetti ja alueellinen koskemattomuus; merenkulun vapaus; sekä kaikkein vakavimpiin kansainvälisiin rikoksiin syyllistyneiden saattaminen vastuuseen.
Toinen lääke on humanitaaristen periaatteiden noudattaminen.
Maailmalla on nykyään ennennäkemättömät valmiudet vastata ihmiskunnan välttämättömämpiin tarpeisiin.
YK:n perustamisen jälkeen köyhyys on vähentynyt, perusopetuksen saatavuus on parantunut, lukutaito on lisääntynyt ja lapsikuolleisuus on laskenut.
Samanaikaisesti näemme kuitenkin tyranniaa, piittaamattomuutta haavoittuvassa asemassa olevista sekä siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa monissa osissa maailmaa. Köyhyys ja ahdinko ovat edelleen yleisiä.
Esimerkiksi Sudan on sodan runtelema. Miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa, ja monet näkevät nälkää.
Gaza kuuluu edelleen maailman vakavimpiin humanitaarisiin kriiseihin. Sitä leimaavat väestön laajamittainen pakkosiirto, infrastruktuurin tuhoutuminen ja välttämättömien peruspalvelujen puute.
Haiti kamppailee aseellisen väkivallan ja äärimmäisten sääilmiöiden kanssa. Tämä on johtanut väestön pakkosiirtoihin sekä nälkä- ja terveyskriiseihin.
Emme saa turtua sotiin ja inhimilliseen kärsimykseen, vaan meidän on suunnattava voimavaramme konfliktien ehkäisemiseen, ihmisoikeuksien puolustamiseen ja kestävien talouksien vahvistamiseen.
Aineellisen vaurautemme kasvu ei saa tapahtua eettisten velvollisuuksiemme kustannuksella.
Kolmas parannuskeino liittyy kieleen ja tapaan, jolla kohtelemme toisiamme.
Valitettavasti ei ole vaikea löytää esimerkkejä siitä, kuinka toisista ihmisistä ja kokonaisista ihmisryhmistä puhutaan vähättelevästi.
Liian usein kaikkein provosoivinta retoriikkaa käyttävät saavat eniten näkyvyyttä.
Provosointi palkitaan huomiolla. Ylilyöntejä luullaan rohkeudeksi. Liioittelua totuudenpuhumiseksi..
Kieli voi edistää yhteistyötä, mutta se voi myös murentaa luottamusta ja kärjistää kilpailun konfliktiksi.
Ohje on yksinkertainen mutta välttämätön: vältetään vastakkainasettelun lietsomista, vahvistetaan luottamusta ja kuunnellaan toisiamme.
Tarvitsemme arvokasta ulkopolitiikkaa. Ja se alkaa täältä, Yhdistyneistä kansakunnista.
***
Hyvät naiset ja herrat
Haluan kiittää pääsihteeri Guterresia hänen työstään ja omistautumisestaan YK-järjestelmän uudistamiseksi ja tehostamiseksi. Tämän työn on jatkuttava.
Jokaista pääsihteeriä muovaavat sekä hänen aikakautensa että hänen oma toimintansa.
Sain tästä hiljattain muistutuksen, kun luin entisten pääsihteereiden U-Thantin ja Kofi Annanin elämäkertoja. Molemmat olivat erittäin vaikutusvaltaisia johtajia, jotka luotsasivat YK:ta suurvaltojen välisten jännitteiden aikakaudella.
Esitän muutaman ehdotuksen uuden pääsihteerin harkittavaksi, olipa hän kuka tahansa, ja koko kansainväliselle yhteisölle.
Siitä lähtien, kun pidin ensimmäisen puheenvuoroni täällä kaksi vuotta sitten, olen johdonmukaisesti puhunut uudistetun turvallisuusneuvostonpuolesta. Maailma on muuttunut, ja myös YK:n on muututtava.
Vähintään tarvitaan kaksi uutta paikkaa Aasialle, kaksi Afrikalle ja yksi Latinalaiselle Amerikalle. Yhdelläkään valtiolla ei pitäisi olla veto-oikeutta. Jos turvallisuusneuvoston jäsen rikkoo YK:n peruskirjaa, sen olisi menetettävä äänioikeutensa määräajaksi.
Maailma tarvitsee toimintakykyisen YK:n turvallisuusneuvoston. Päästäksemme eteenpäin meidän on löydettävä tie ulos umpikujasta ja oltava avoimia luoville ratkaisuille.
Uudistustarve ulottuu myös maailmantalouden rakenteisiin. Niidenkin on vastattava nykyisiä voimasuhteita.
Meidän on varmistettava, että kansainvälinen taloudellinen yhteistyö säilyy sääntöperustaisena, oikeutettuna ja edustavana. Yhä moninapaisemmassa maailmassa tarvitaan monenkeskisiä ratkaisuja.
Meidän on palautettava Yhdistyneet kansakunnat rauhanvälityksen pariin. Pääsihteerillä on pääsovittelijana keskeinen rooli.
YK:n legitimiteetti rauhanvälittäjänä on ainutlaatuinen. Yhdessä YK ja sen jäsenvaltiot voivat saavuttaa sellaista, mihin kumpikaan ei pysty yksin.
YK:n on oltava kansainvälisten sääntöjen ja instituutioiden kehittämisen keskiössä. Alueellinen integraatio ja temaattiset koalitiot voivat ja niiden tuleekin tukea sitä.
Tekoäly on vaikutuksiltaan ihmiskunnan historian merkittävin teknologia. Se vaikuttaa tieteeseen, talouteen, politiikkaan, turvallisuuteen ja jopa ihmisyyden olemukseen.
Ihmisten tulee olla kuljettajan paikalla tässä muutoksessa. Meillä on valinta: voimme kilpailla, tehdä yhteistyötä tai hidastaa kehitystä. Minulle yhteistyö on paras tie eteenpäin.
Tämän vuoksi Norja ja Suomi ovat yhdessä eri maiden johtajien kanssa esittäneet vetoomuksen, jossa yrityksiä, hallituksia, alueellisia järjestöjä ja YK:ta kehotetaan kehittämään mekanismeja kaikkein kehittyneimpien tekoälymallien hallitsemiseksi.
Oma maani, Suomi, haluaa YK:n menestyvän ja on jatkossakin vahvasti sitoutunut sen työhön. Näin ollen olemme ehdolla turvallisuusneuvoston jäseneksi kaudelle 2029–2030.
Ehdokkuutemme perustuu uskoomme YK:n peruskirjaan ja sen arvoihin. Asetamme etusijalle rauhan, ihmiset ja kumppanuudet.
Olemme valmiita kantamaan turvallisuusneuvoston jäsenyyden mukanaan tuoman vastuun aikana, jolloin maailma tarvitsee enemmän rauhaa. Haluamme luoda edellytykset sille, että sekä ihmiset että valtiot voivat menestyä ja kukoistaa. Uskomme vuoropuheluun ja yhteistyöhön.
Lopuksi haluaisin tehdä erään menettelytapaa koskevan ehdotuksen. Yhdistyneiden kansakuntien perusta luotiin San Franciscossa yli 80 vuotta sitten.
Meidän on nyt palautettava tasapaino maailmanjärjestykseen. Meidän on sitouduttava uudelleen kansainvälisen järjestyksen perusperiaatteisiin. Ja meidän on valittava yhteistyö konfliktien sijaan.
Siksi maailma tarvitsee nyt uuden San Franciscon hetken. Hetken, jolloin maailman johtajat kokoontuvat yhteen viitoittamaan tietä eteenpäin. Tähän tähtäävä prosessi tulisi käynnistää uuden pääsihteerin johdolla.
Kiitos.
