Puheen alkuperäinen kieli on englanti
Muutosvarauksin
Hyvät naiset ja herrat, hyvät ystävät
Jokaisella eurooppalaisella sukupolvella on aikansa suuri tehtävä. Helsingin Eurooppa-neuvostossa vuonna 1999 kokoontuneelle sukupolvelle tehtävä oli selvä: kylmän sodan jakolinjojen ylittäminen ja Euroopan jälleenyhdistäminen.
Muistan tuon ajan hyvin. Työskentelin silloin Brysselissä Suomen pysyvässä EU-edustustossa apulais-Anticina. Tuosta ajasta on jäänyt mieleeni yksi keskeinen opetus: Laajentuminen ei ole pelkkä tekninen harjoitus, jossa käsitellään neuvottelulukuja tai toimielinten uudistuksia. Se on strateginen valinta, joka määrittää maanosamme tulevaisuuden.
Helsingin Eurooppa-neuvostossa avattiin ovi unionin siihen saakka suurimmalle laajentumisprosessille. Liittymisneuvottelut käynnistettiin kuuden jäsenyyttä tavoittelevan valtion kanssa, ja Turkille myönnettiin ensimmäistä kertaa ehdokasmaan asema. Muistan sen elävästi, sillä olin itse paikalla viereisessä Antici-huoneessa muistiinpanojen tekijänä.
Helsingissä tehdyt päätökset muuttivat Eurooppaa. Ne laajensivat demokratian, vaurauden ja turvallisuuden piiriä ja ankkuroivat itäisen Euroopan keskeiset maat lujasti eurooppalaiseen perheeseen. Ne tekivät Euroopasta vahvemman.
Tänään edessämme on vastaavanlainen hetki. Olosuhteet ovat toki erilaiset, mutta strateginen haaste on yhtä suuri. Miten vahvistamme Eurooppaa maailmassa, jota leimaavat suurvaltakilpailu, omassa maanosassamme meneillään oleva sota, teknologinen kilpajuoksu ja kasvava epävarmuus?
Vastaukseni on yksinkertainen: laajentuminen. Meidän on otettava täysimääräisesti käyttöön Euroopan unionin kautta aikain menestyksekkäin ulkopolitiikan väline.
Mikään muu EU:n politiikka ei ole muuttanut maanosaamme yhtä tehokkaasti. Mikään muu politiikka ei ole yhtä menestyksekkäästi edistänyt vakautta ja ilmentänyt eurooppalaisia arvoja, vaurautta ja turvallisuutta.
Laajentumista ei tule nähdä pelkästään teknisenä prosessina. Se on strateginen ja geopoliittinen väline. Ja kyllä, valta liittyy myös kokoon. Mitä suurempi Euroopan unioni on, sitä enemmän voimme käyttää vaikutusvaltaa maailmassa.
***
Ennen kuin syvennyn laajentumiseen, haluan tuoda esiin yhden yleisemmän huomion Euroopasta.
Alan kyllästyä Euroopan jatkuvaan vähättelyyn. Olemme vuosikausia saaneet kuulla, että Eurooppa jää jälkeen, menettää merkitystään ja ajautuu sivustakatsojaksi maailmassa, jota muovaavat Yhdysvallat ja Kiina.
Silti maat eri puolilla maailmaa kääntyvät edelleen Euroopan puoleen, kun ne etsivät vakautta, ennustettavuutta, oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamista, korkeaa elintasoa, turvallisuutta ja luotettavia kumppaneita, Eurooppa on kaikilla näillä osa-alueilla maailman kärjessä.
Venäjän aloittaman täysimittaisen sodan aiheuttaman järkytyksen jälkeen Eurooppa on vahvistunut sotilaallisesti ja noussut aidoksi geopoliittiseksi voimaksi.
Euroopan puolustuksellinen herääminen on yksi viime vuosien merkittävimmistä geopoliittisista muutoksista. Puolustusmenot kasvavat eri puolilla Eurooppaa. Puolustusteollisuus laajenee, alan yritykset houkuttelevat investointeja ja kehittävät uusia suorituskykyjä. Valtiot ja yritykset tekevät yhteistyötä vahvistaakseen Euroopan puolustusta ja vähentääkseen sen hajanaisuutta.
Sotilaallinen voima antaa poliittista voimaa. Eurooppa, joka kykenee puolustamaan itseään, on myös Eurooppa, jonka ääntä kuunnellaan maailmassa. Samalla se tuo turvallisuutta lähialueilleen. Tästä on osoituksena EU:n vahva tuki Ukrainalle.
Samaan aikaan valtiot eri puolilla maailmaa arvioivat uudelleen strategisia riippuvuuksiaan. Ajatus siitä, että keskinäinen riippuvuus takaisi automaattisesti rauhan, on hiipumassa. Kaupasta, teknologiasta, energiasta, rahoituksesta ja toimitusketjuista on tullut vallankäytön välineitä.
Tässä tilanteessa Eurooppa tarjoaa jotain yhä harvinaisempaa. Ei vain taloudellisia mahdollisuuksia, vaan myös ennakoitavuutta, oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamista ja vakautta.
Tämän seurauksena niin suuret kuin pienet maat pyrkivät tiivistämään suhteitaan Eurooppaan. Ei ole sattumaa, että EU on nyt onnistunut saattamaan päätökseen kauppasopimusneuvottelut muun muassa Mercosur-maiden, Intian ja Australian kanssa.
EU vetää puoleensa. Meillä on strategista vetovoimaa. Kyllä, meitä saatetaan toisinaan pitää byrokraattisina ja tylsinä. Mutta tämän päivän arvaamattomassa maailmassa myös sillä on etunsa.
***
Haluan vielä palata laajentumiseen.
Myönnän heti, että olen EU-nörtti. Nuorena tutkijana paneuduin unionin pienimpiinkin yksityiskohtiin kenties liiankin tarkasti. Väitöskirjassani määrittelin kolme joustavan yhdentymisen muotoa: eri tahtiin etenevä integraatio, vaihtelevan geometrian malli ja Eurooppa à la carte.
En mene tässä tarkemmin väitöskirjaani, mutta totean, että siihen aikaan näitä keskusteluja pidettiin hyvin teknisinä. Nykyisin ne ovat jo osa EU-keskustelun valtavirtaa. Komission visio asteittaisesta yhdentymisestä on tervetullut askel kohti unionia, jossa ehdokasmaat voisivat jo ennen jäsenyyttä päästä osallisiksi Euroopan yhdentymisen hyödyistä ja omaksua siihen liittyviä velvoitteita.
Laajentumisen on tietenkin edelleen perustuttava ansioihin. Maat voivat liittyä unioniin, kun ne täyttävät jäsenyysehdot. Kööpenhaminan kriteereistä on pidettävä kiinni. Euroopan unioni on arvoyhteisö, ja sen on myös pysyttävä sellaisena. Emme voi tinkiä perusperiaatteistamme. Tässä geopoliittisessa tilanteessa on tärkeää, että hakijamaat noudattavat EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Meidän on kuitenkin myös tunnustettava, että geopoliittinen kello käy nopeammin kuin liittymisprosessit etenevät. Tämän päivän maailmassa kaikki tai ei mitään -ajattelu ei enää toimi. Tarvitsemme moniulotteisemman lähestymistavan.
Väitöksestäni on kulunut lähes kolme vuosikymmentä, ja maailma on sen jälkeen muuttunut paljon. En kuitenkaan ole muuttanut näkemystäni. Olen edelleen sitä mieltä, että EU:n on omaksuttava joustavampi ja asteittainen yhdentymismalli. Kaikkien ei tarvitse edetä samaan tahtiin. Euroopan ei pidä edetä vain pienimmän yhteisen nimittäjän ehdoilla. Niiden, joilla on halua ja kykyä edetä nopeammin, on voitava tehdä niin. Yhteistyöhön on kuitenkin aina jätettävä mahdollisuus liittyä myöhemmin mukaan.
Haasteena ei enää ole pelkästään se, miten Eurooppa hallinnoi itseään. Haasteena on se, miten järjestämme yhä kasvavan joukon maita osaksi poliittista, taloudellista ja turvallisuuspoliittista yhteisöämme.
***
Aloitetaan idästä.
Kuva on selvä. Ukraina ja Moldova kuuluvat Eurooppaan. Niiden liittymisen on edelleen perustuttava ansioihin, mutta kun vaaditut uudistukset toteutetaan, Euroopan on vastattava niihin nopeasti ja päättäväisesti.
Strategiset perusteet ovat ylivoimaiset. Ukraina ei puolusta ainoastaan omaa itsenäisyyttään ja itsemääräämisoikeuttaan. Se puolustaa juuri niitä periaatteita, joihin koko Euroopan turvallisuus perustuu. Ukrainalla on Euroopan vahvimmat asevoimat ja uusinta, taistelukentällä testattua teknologiaa. Tarvitsemme Ukrainaa kumppaniksemme turvallisuuden ja puolustuksen alalla. Ukrainan EU-jäsenyys ei olisi ainoastaan turvallisuustakuu, vaan myös koko Euroopan pelotteen vahvistaja.
Emme saisi jättää ehdokasmaita odottamaan passiivisina. Meidän tulisi selvittää mahdollisuuksia asteittaiseen yhdentymiseen. Osallistuminen EU:n toimielinten työskentelyyn ja huippukokouksiin edistää mukautumista ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Osallistuminen osaan sisämarkkinoista sekä EU:n politiikkoihin ja ohjelmiin tuo konkreettisia hyötyjä ja vauhdittaa uudistuksia.
Näitä vaiheita ei tule nähdä täysjäsenyyden korvikkeina. Päinvastoin, niiden tulisi nopeuttaa tietä kohti täysjäsenyyttä ja helpottaa siirtymää siihen. Jokainen askel, joka vahvistaa Ukrainaa, vahvistaa myös Eurooppaa. Sama koskee Moldovaa.
Etelässä on ilahduttava todeta, että olemme saaneet uutta vauhtia Länsi-Balkanilla. Montenegro on matkalla kohti EU:n jäsenyyttä. Toivon, että Montenegron esimerkki kannustaa muita alueen maita: uudistukset ovat johtaneet edistykseen EU-jäsenyyden tiellä.
Meidän tulee myös puhua avoimesti Turkista, joka on merkittävä eurooppalainen turvallisuustoimija ja korvaamaton Nato-liittolainen. Kyllä, arvomme eroavat joskus toisistaan. Useimmiten etumme ovat kuitenkin yhteneväiset. Niillä aloilla, joilla näin on, yhteistyötä voidaan ja pitäisi syventää.
Meillä on korvaamattomia kumppaneita myös pohjoisessa.
Islannissa äskettäin järjestetty kansanäänestys osoitti, että enemmistö islantilaisista ei tällä hetkellä halua jatkaa liittymisneuvotteluja Euroopan unionin kanssa. Kunnioitamme tätä demokraattista päätöstä.
Jäsenyys ei kuitenkaan ole ainoa läheisyyden mittari. Islannin ja Norjan kohdalla tavoitteemme on oltava selkeä: mahdollisimman läheiset suhteet. Pohjoismaista ja arktisesta alueesta on muodostumassa yhtenäinen strateginen kokonaisuus. Tarvitsemme tiivistä yhteistyötä energia-alalla, arktisissa kysymyksissä, innovaatioissa, kriisinkestävyydessä ja puolustusteollisuudessa.
Samaa strategista ajattelutapaa meidän on sovellettava myös suhteissamme länteen.
On selvää, että EU:sta eroaminen on sekä poliittisesti että taloudellisesti huono ratkaisu. Mielestäni Brexit on osoittanut tämän olevan totta. Teemme yhteistyötä Ison-Britannian kanssa ja pidämme kaikki vaihtoehdot avoimina aina syvemmästä strategisesta kumppanuudesta mahdolliseen tulevaan jäsenyyteen saakka. Ihailen pääministeri Burnhamin rohkeutta tarttua tähän haasteeseen päättäväisesti.
Nyt, kun Euroopassa käydään sotaa, on entistäkin enemmän totta, että Eurooppa tarvitsee Isoa-Britanniaa ja Iso-Britannia tarvitsee Eurooppaa. Iso-Britannia on luotettava kumppani puolustus- ja turvallisuusasioissa, mutta myös teollisuuden ja taloudellisen turvallisuuden alalla. Meidän on lopetettava Ison-Britannian rankaiseminen Brexitistä.
Ehdotan siis, että käännämme uuden sivun. Ei keskitytä menneeseen ja kerrata vanhoja kiistoja, vaan katsotaan tulevaisuuteen. Rakennetaan käytännön yhteistyötä puolustuksen, sotilaallisen liikkuvuuden, tiedustelun, teknologian, tutkimuksen ja teollisen kapasiteetin aloilla.
Lähtökohta on tässäkin selkeä: yhteistyömme tulee olla mahdollisimman läheistä. Katsotaan sitten, mihin se ajan myötä johtaa. Olisin ensimmäisten joukossa toivottamassa Ison-Britannian avosylin takaisin Euroopan unioniin.
Kanadan osalta tavoitetaso on sama.
Kanada ei ole eurooppalainen maa, mutta se on kiistatta osa euroatlanttista strategista yhteisöä. Jaamme samat arvot, demokraattiset perinteet ja turvallisuuteen liittyvät intressit.
Siksi pidän hyvänä ja oikeana sitä, että komissio pohtii uusia yhteistyön muotoja entistä kunnianhimoisemmin. Kuten komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on todennut, tavoitteena tulisi olla luoda järjestely, joka on lähempänä EU-jäsenyyttä kuin mikään aiempi yhteistyö.
Mikään ei saisi estää Norjan, Islannin, Ison-Britannian ja Kanadan kaltaisia maita osallistumasta yhteistyöhön esimerkiksi turvallisuuden, avaruuspolitiikan tai arktisen alueen kysymyksissä.
Maailma muuttuu. Myös meidän on kyettävä ajattelemaan uudella tavalla siitä, miten yhteistyömme järjestetään.
***
Hyvät naiset ja herrat
EU:n laajentumisesta käytävä keskustelu rajoittuu usein keskusteluksi Euroopan unionin jäsenmäärän kasvattamisesta. Minusta kyse on jostain paljon suuremmasta. Kyse on Euroopasta ja koko strategisesta yhteisöstämme.
Osa maista liittyy EU:n täysjäseniksi. Toiset osallistuvat erilaisten yhdentymis- ja kumppanuusmuotojen kautta. Kaikki voivat kuitenkin edistää samaa strategista tavoitetta: entistä vahvempaa, turvallisempaa ja vaikutusvaltaisempaa Eurooppaa.
Helsingissä vuonna 1999 kokoontuneet johtajat ymmärsivät, että historiassa tulee aika ajoin vastaan hetkiä, jotka määrittävät kokonaisia sukupolvia. He tarttuivat tuohon hetkeen.
Nyt olemme jälleen tällaisen historiallisen hetken äärellä. Eurooppa on herännyt. Eurooppa varustautuu uudelleen. Euroopasta on tullut geopoliittinen toimija.
Tarvitsemme tätä todellisuutta vastaavan vision ja itseluottamuksen. Kehotan sekä EU:n jäsenmaita että ehdokasmaita ajattelemaan rohkeasti ja katsomaan kauas tulevaisuuteen. Laajentumisesta sekä luovasta, joustavasta ja asteittaisesta yhdentymisestä tulisi jälleen tehdä yksi aikamme keskeisistä strategisista tavoitteista.
Kiitos.

